Epilogi
Sain viettää mukavan pitkiä jäähyväisiä työelämälle. Opetustunnit tulivat täyteen jo keväällä 2014. Ihanat opiskelijat lähettivät kurssikaverini Lasse Erkkilän ja minut matkaan virren sanoin:
Pian on pantu pillit pussiin, lähtö on jo edessä.
Näin on laita Lassen, Jussin. Silmät ovat vedessä---
Duuni loppuu aikanaan, virsi tää ei milloinkaan!

Rakkaiden kollegojen kesken nautimme kevätillallisen toukokuussa. Kesäkuussa saatoimme prof. emeritus Kari Jussilan kanssa Sibelius-Akatemian liki 60-vuotiaat Walcker-urut Tallinnan Gustav Adolfi Gümnasiumin upeaan Kapiitli-saliin saamaan siellä uuden elämän osastomme muuton alta. Kirkkomusiikin aineryhmä tosiaan muutti kesällä Töölönkadulta Nervanderinkadulle, ja tämän takia myös hyllyjen siivoaminen ja oman työnurkkauksen tyhjentäminen sujui ehkä normaalia kivuttomammin.

Heinäkuussa ilmestyi viides ja viimeinen osa yhdessä Kaj-Erik Gustafssonin kanssa säveltämästämme kokoelmasta Kirkkovuoden urkumusiikkia. Elokuussa kyllä jo palaveerasimme ja suunnittelimme Kaitsun kanssa uutta julkaisutoimintaa, eläkepäivien iloksi!

Syyskuu toi tullessaan Kirkkomusiikkiliiton seminaarin, jossa sain alustaa vuosikymmeniä kiinnostaneesta aiheesta 'Nuotteja netistä'. Syyskuussa ahkeroimme myös Järvenpään entisten ja nykyisten kanttorien kesken äänilevyn kimpussa.

Sitten koitti se ”virallinen” eläköitymispäivä. Sen aattona 30.9. vietimme oman opettajani Pekka Laakkosen (jonka nuorisokuorosta Keravalta meitä lähti monta muusikon alkua taiteen poluille) ja oppilaani ja säveltäjäkollega Elke Untin ja Suomessakin opiskelleen oopperalaulaja Atlan Karpin kanssa päivämusiikkihetken Tarton Jaanin kirkossa ja nautimme sen jälkeen ”juhlalounaan” ravintola Pierren kabinetissa. Tänä kesänä tuli vasta 10 vuotta siitä, kun ensi kerran kävin Virossa. Kontaktit rakkaaseen naapuriin syntyivät kyllä jo yli kolme vuosikymmentä sitten, ja minulle on ollut elämän eliksiiriä saada tehdä yhteistyötä niin monen ystävän kanssa, ikään kuin jatkaen ”Suomen sillan” rakentamista, josta virolaiset ja suomalaiset taiteilijat kirjoittivat lämpimästi jo toista sataa vuotta sitten.

Miten tästä eteenpäin? Jos Luoja suo terveyttä, haluaisin epäilemättä vielä kirjoittaa nuotteja. Kivan sysäyksen antoi jo naapuriseurakunnan Rekolan kollega Sirkku-Liisa Niemi tilaamalla rukouslauseen syyskuiseen messuun. Työn alla tai kypsymässä on myös muita sävellysaikeita. Ei kai perheenikään osaa enää kuvitella, ettei isä ja isoisä väliin vetäytyisi yläkerran ”studioon” ja ilmaantuisi sieltä taas sosiaaliseen elämään kuin kirkastusvuorikokemusta rikkaampana. Lauloivathan opiskelijatkin:
Kuinka mahtaa ilman meitä eläkkeellä pärjätä?
Voihan tehdä vespereitä, ehkä hiukset värjätä.
Kyllä matka-autossakin  taikka höyryjunassa
saattaa virren veisata, pesäpalloakin lyödä...

Kiittäen!
jh 1.10.2014

p.s. Niistä höyryjunista ja pesäpallostakin voit lukea lisää nettisivuiltani!