Epilogi
Sain viettää mukavan pitkiä jäähyväisiä työelämälle.
Opetustunnit tulivat täyteen jo keväällä 2014. Ihanat opiskelijat
lähettivät kurssikaverini Lasse Erkkilän ja minut matkaan virren
sanoin:
Pian on pantu pillit pussiin, lähtö on jo edessä.
Näin on laita Lassen, Jussin. Silmät ovat vedessä---
Duuni loppuu aikanaan, virsi tää ei milloinkaan!
Rakkaiden kollegojen kesken nautimme kevätillallisen
toukokuussa. Kesäkuussa saatoimme prof. emeritus Kari Jussilan
kanssa Sibelius-Akatemian liki 60-vuotiaat Walcker-urut Tallinnan
Gustav Adolfi Gümnasiumin upeaan Kapiitli-saliin saamaan siellä
uuden elämän osastomme muuton alta. Kirkkomusiikin aineryhmä tosiaan
muutti kesällä Töölönkadulta Nervanderinkadulle, ja tämän takia myös
hyllyjen siivoaminen ja oman työnurkkauksen tyhjentäminen sujui ehkä
normaalia kivuttomammin.
Heinäkuussa ilmestyi viides ja viimeinen osa yhdessä Kaj-Erik
Gustafssonin kanssa säveltämästämme kokoelmasta Kirkkovuoden
urkumusiikkia. Elokuussa kyllä jo palaveerasimme ja
suunnittelimme Kaitsun kanssa uutta julkaisutoimintaa, eläkepäivien
iloksi!
Syyskuu toi tullessaan Kirkkomusiikkiliiton seminaarin, jossa sain
alustaa vuosikymmeniä kiinnostaneesta aiheesta 'Nuotteja netistä'.
Syyskuussa ahkeroimme myös Järvenpään entisten ja nykyisten
kanttorien kesken äänilevyn kimpussa.
Sitten koitti se ”virallinen” eläköitymispäivä. Sen aattona 30.9.
vietimme oman opettajani Pekka Laakkosen (jonka nuorisokuorosta
Keravalta meitä lähti monta muusikon alkua taiteen poluille) ja
oppilaani ja säveltäjäkollega Elke Untin ja Suomessakin opiskelleen
oopperalaulaja Atlan Karpin kanssa päivämusiikkihetken Tarton Jaanin
kirkossa ja nautimme sen jälkeen ”juhlalounaan” ravintola Pierren
kabinetissa. Tänä kesänä tuli vasta 10 vuotta siitä, kun ensi kerran
kävin Virossa. Kontaktit rakkaaseen naapuriin syntyivät kyllä jo yli
kolme vuosikymmentä sitten, ja minulle on ollut elämän eliksiiriä
saada tehdä yhteistyötä niin monen ystävän kanssa, ikään kuin
jatkaen ”Suomen sillan” rakentamista, josta virolaiset ja
suomalaiset taiteilijat kirjoittivat lämpimästi jo toista sataa
vuotta sitten.
Miten tästä eteenpäin? Jos Luoja suo terveyttä, haluaisin
epäilemättä vielä kirjoittaa nuotteja. Kivan sysäyksen antoi jo
naapuriseurakunnan Rekolan kollega Sirkku-Liisa Niemi tilaamalla
rukouslauseen syyskuiseen messuun. Työn alla tai kypsymässä on myös
muita sävellysaikeita. Ei kai perheenikään osaa enää kuvitella,
ettei isä ja isoisä väliin vetäytyisi yläkerran ”studioon” ja
ilmaantuisi sieltä taas sosiaaliseen elämään kuin
kirkastusvuorikokemusta rikkaampana. Lauloivathan opiskelijatkin:
Kuinka mahtaa ilman meitä eläkkeellä pärjätä?
Voihan tehdä vespereitä, ehkä hiukset värjätä.
Kyllä matka-autossakin taikka höyryjunassa
saattaa virren veisata, pesäpalloakin lyödä...
Kiittäen!
jh 1.10.2014
p.s. Niistä höyryjunista ja pesäpallostakin voit lukea lisää
nettisivuiltani!