Järvenpää on vanha pesäpallokaupunki, vaikkei pesiksen historiasta Järvenpäässä löydy samanlaisia "kunnian lukuja" kuin tyypillisesti Pohjanmaalla, Savossa, Kainuussa tai Kymenlaaksossa. Järvenpään pesiksellä on kuitenkin pitkät perinteet, ja kuvissa esittäytyvä Kinnarin koulun kenttä on ollut harrastuksen tyyssija jo 1920-luvulta lähtien. Aiemmin pesäpallo oli järjestäytynyt yleisseura Järvenpään Palon yhdeksi jaostoksi. Perinteitä jatkoivat sen jälkeen Kinnarin Pesis ja Järvenpään Pesis, joiden onnistui uuden vuosituhannen vanavedessä nostaa paikallinen profiili huipputasolle: kauden 2001 päätteeksi KiPe nousi miesten superpesikseen. Avauskausi 2002 sujui lupaavasti, kun joukkue sijoittui runkosarjan seitsemänneksi. Vuonna 2003 Järvenpää pelasi monen yllätykseksi huippukauden saavuttaen sekä runkosarjan kakkostilan että SM-hopeaa.

Kinnarin Pesis 2006 jatkaa lajin perinteitä edelleen aktiivisesti. Miesten edustusjoukkue pelaa suomensarjassa ja sijoittui kauden 2022 etelälohkossa toiseksi. Naisten ja nuorten joukkueet ja kuntopesis tarjoavat kaikille halukkaille monia vaihtoehtoja. KiPe oli kesällä 2022 mukana myös Poikien superpesiksessä ja valtakunnallisessa leiritoiminnassa. Seura tuntee vastuunsa nuorisokasvattajana ja sillä on vahvaa junioritoimintaa. Kilpailukauden päättyessä syyskuussa järjestetään vuosittain Järvenpään Itä-Länsi.


Palloilulinkkejä: Pesäpalloa Järvenpäässä: Kinnarin Pesis 2006

Jalkapalloa Järvenpäässä: Järvenpään Palloseura

Jääurheilua Järvenpäässä: Haukat

Koripalloa Järvenpäässä: Raiders

Lentopalloa Järvenpäässä: Blues Volley

Salibandya Järvenpäässä: Salibandy Team -97 ja Panthers Järvenpää

Squashia Järvenpäässä: Järvenpään Squashklubi

Tennistä Järvenpäässä: Järvenpään Tennisseura