Hugo Lepnurm -musiikkipäivät Tallinnassa 25.-26.9.2009
Hugo Lepnurm
Koraalialkusoitot


Hugo Lepnurm (1914 - 1999) oli pitkäaikainen kirkkomusiikin ja urkutaiteen johtohahmo eteläisessä naapurissamme Virossa. Lepnurm oli myös tunnettu ja arvostettu säveltäjä, jonka tuotanto ulottui moneen musiikin lajiin.

Rakastetun professorin 95-vuotissyntymän muistovuonna saatiin julki Lepnurmen pitkään kokoama alkusoittokirjanen Koraalieelmängud, jota luomisvoimansa säilyttänyt maestro valmisteli viimeisiin elinvuosiinsa saakka. Kuin sattumalta kokoelma sisältää liki saman määrän koraaleita kuin J.S. Bachin Orgelbüchlein. Bachin koraalien kanssa myös samanmittaisina, kiteytyneinä tutkielmina Lepnurmen urkukoraalit ja koraalialkusoitot ovat aikamme puheenvuoro pienimuotoisen ja silti sisällyksekkään urkukoraalin elinvoimasta ja urkurin praktiikalle keskeisen "osaamisalueen" ilmentymästä.

Kokoelman julkaisija on Hugo Lepnurme Muusikaühing ja aineiston toimittaja Tallinnan tuomiokirkon urkuri Ene Salumäe, itsekin Lepnurmen oppilas. Salumäen esipuhe valottaa antoisasti Lepnurmen paneutumista käytännöllisen julkaisun vaatimuksiin. Viron luterilainen kirkko sai uuden virsikirjan 1990-luvun alussa. Sen Lepnurm otti viimeistelytyössään huomioon mm. sävellajien valinnassa. Uusi koraalikirja valmistui kuitenkin vasta 2000-luvun alussa, joten myös kokoelman painovalmiiksi toimittanut Salumäe joutui ratkaisemaan monia käytännön kysymyksiä, jotta kokoelman käyttö olisi mahdollista tavallisessa jumalanpalvelustilanteessa mutta samalla myös konserttikäytössä sekä opetustyössä. Suomalaisittain kokoelman virsisävelmät ovat kahdelta kolmasosaltaan myös meillä laulettavia. Kun Lepnurm on toisaalta luonut todella vaihtelevan kirjon urkukoraaleita, niistä mikä hyvänsä sopii myös meillä soitettavaksi erilaisissa messumusiikin tehtävissä tai konserttiohjelmistossa.

Painettu kokoelma on onnistunut välittämään säveltäjänsä intentiot tuoreen tuntuisesti tämän päivän urkurille. Työ on tehty huolella, ja nuottigrafiikasta vastannut Mari Amor on luonut erityisen miellyttävän ja selkeän nuottikuvan. Toimittaja on ollut niin uskollinen kohteelleen, että kaikki on pyritty julkituomaan juuri maestron kynänjäljen ja ajatusten mukaisesti. Tämä tarkoittaa myös sitä, että eräät todennäköiset tai mahdolliset kirjoitusvirheet ja kysymyksiä herättävät yksityiskohdat on pidetty uskollisesti säveltäjältä jääneessä asussa. Tämä antaa soittajalle sen iloisen haasteen ja vastuun, että juuri hän saa osallistua koraalin "uudelleenluomiseen" tässä ja nyt pelkäämättä, että kustantaja olisi jo ajatellut hänen puolestaan ja mennyt subjektiivisesti "parantelemaan" nuottitekstiä. Tämä alue odottaa toisaalta tutkijanpanosta, jolle nyt on luotu luotettava apuneuvo ei aina niin helposti tulkittavan käsikirjoitusaineiston ohelle.

Hugo Lepnurm oli käytännön muusikko, jonka sävellykset tulevat aidosti elämään myös uusien urkuripolvien ohjelmistossa. Olikin luonnollista, että kokoelman julkistamisen jälkeen sen toimittaja Ene Salumäe ja julkaisijan toisena edustajana Kristel Aer esittelivät koraaleista yli puolet heti perään pidetyssä Tallinnan tuomiokirkon konsertissa, joka samalla päätti tämänvuotiset Hugo Lepnurm -musiikkipäivät. Kokoelma sai siten lentävän lähdön leviämiselleen. Innokkaan yleisön täyttämässä kirkkosalissa avautuivat jo monet tuoreet nuottivihkoset sitä mukaa, kun Kristel Aer ja Ene Salumäe veivät esittelyä eteenpäin. Koraalieelmängud on painettu kätevän käytännöllisesti kierreselkäiseksi, mutta taiteellisesta tasosta ei ulkoasussakaan ole tingitty; kannen suunnittelija on Lepnurmen tyttärentytär Piibe Piirma.

Hugo Lepnurmen Koraalieelmängud-kokoelmaa voi Tallinnasta ostaa ainakin Kirkkomusiikkiliiton toimistosta (tuomiokirkon mäellä kirkkoa vastapäätä) ja myös Tallinnan tuomiokirkon myyntipisteestä sekä Tallinnan metodistikirkosta. Suomessa kokoelmaa myy Ostinato Oy. Tutustu koraaleihin tästä tarkemmin!

Musiikkipäivillä esillä myös urkujenrakennus

Hugo Lepnurm -musiikkipäivien ohjelmassa oli tänä vuonna 2009 aiheena myös uusien urkujen rakentaminen. Viroon on lähivuosina tulossa monta merkittävää uudiskohdetta kuten Tarton Paavalin kirkon (arkkitehti Eliel Saarinen), Narvan Aleksanterin kirkon ja Tallinnan metodistikirkon urut. Viime mainittu hanke sai sinetin musiikkipäivien yhteydessä, kun metodistikirkon uruista allekirjoitettiin rakentamissopimus. Uudet urut on nimetty Hugo Lepnurmen muistouruiksi, ja ne rakennetaan modernin valkeaan metodistikirkkoon Tallinnan ydinkeskustaan.

Päivillä järjestettiin myös ekumeeninen konsertti urkuhankinnan hyväksi. Konsertissa Hugo Lepnurmen vokaalimusiikkia esittivät Tallinnan tuomiokirkon Laudate Dominum -kuoro sekä Tallinnan metodistikirkon ja baptistiseurakunnan kamarikuorot, kaikki yhdessä. Illan ohjelmassa oli myös soolo-ohjelmistoa sekä soitinmusiikkia uruille, viululle ja sellolle.

Kuvassa tuomiokirkon kappelissa pidetyn seminaarin tauolla etualalla vas. Tallinnan tuomiokirkon urkuri Ene Salumäe, urkuasiantuntija Göran Grahn (Ruotsi), urkurakentamo Orgelbau Schumacher GmbH:n urkumestari Guido Schumacher (Belgia) ja Tallinnan metodistikirkon pastori Toomas Pajusoo.


jh 09