Video on kuvattu pääsiäispäivänä 31.3.24 klo 18
pidetystä konsertista, jossa esiintyivät Tartu Arsise kellade
ansambel, joht. Mari Tooming, ja Anna Humal, urut.
Videolla soi alku Mart Jaansonin teoksesta Seitse sõna ristil
ja päätöstahdit Arvo Pärtin teoksesta Peegel peeglis.
Jõgevan ev.lut.
seurakunta on perustettu vuonna 1992. Viisi vuotta myöhemmin
vihittiin Jõgevan kirkko, jonka seurakunta kunnosti entisestä
lastentarhan talosta, ja vuonna 2008 kirkko sai myös urut.
Kirkon ja seurakunnan syntymiseen Jõgevan keskukseen näin myöhään
lienee syynä lähiympäristön lukuisat kirkot (kuten Laiuse vain 5 km:n päässä ja Palamuse hieman edempänä). Jõgevan taajama
onkin suhteellisen nuori, Tarton rautatien 1870-luvulla
synnyttämä. Mutta Jõgevaan suunniteltiin kirkkoa jo 1930-luvulla,
ja sille oli varattu tonttikin. Sota keskeytti aikeet, ja tontille
pystytettiinkin neuvostoaikana vesitorni. Nyt pitkällinen toive
omasta kirkosta vihdoin toteutui, ja joulukuun 30. päivänä 2023
Jõgevan seurakunnan uusi kirkko, vanhan vesitornin ympärille
rakennettu, vihittiin käyttöön. Juhlapäivästä voit lukea myös suomeksi Hämeenlinnan-Vanajan
seurakunnan sivulta, sillä juhlaan osallistui vieraita myös
Suomesta. Jõgevan ystävyyseurakunnan Rengon, joka on nykyisin osa
Hämeenlinnaa, edustajana jumalanpalveluksessa mm. lauloi Ismo
Savimäen johtama Vanajan kamarikuoro.
Jõgevan kirkko edustaa rohkeaa virolaista nykyarkkitehtuuria.
Kirkon valmistuminen sai laajasti huomiota myös mediassa (ks. tästä linkistä Viron television pääuutisten
raportti tapahtumasta). Jumalanpalvelukset Jõgevan kirkossa
alkavat sunnuntaisin klo 11, joten mukaan ehtii Tallinnasta klo
9.02 lähtevällä junalla, joka saapuu Jõgevan asemalle klo 10.48.