Vanhalla Pietarin radalla Luumäeltä Vainikkalaan
on säilynyt kolme alkuperäistä asemarakennusta, Pulsan, Simolan ja
Simolasta Lappeenrantaan johtaneen, jo puretun haaran varrella
sijaitsevan Hytin asemarakennukset.
Pulsan asemarakennus valmistui jo Pietarin radan avajaisiin
vuodeksi 1870. Nykyisin Pulsaan ei ole matkustajaliikennettä,
mutta asemalla toimii suuren suosion saanut kahvila. Video on
kuvattu Ukko-Pekka -veturin vetämän höyryjunan retkellä
Vainikkalaan 27.8.2023.
Myös Simolan asema on Pietarin radan alkuperäisiä. Aseman miljöö
on hyvin säilynyt. Vanhin asemarakennus (Knut Nylander 1870) on
siirtynyt asumiskäyttöön jo 1800-luvun lopulla, kun Simola sai
uuden asemarakennuksen. Sitä laajennettiin useaan otteeseen, mutta
vuonna 1975 se teki tilaa kokonaan uudelle rakennukselle. Nyt
vanhin ja uusin ovat vierekkäin, mutta asema itse lakkautettiin
vuonna 1996.
Vainikkalan sema avattiin vuonna 1898, jolloin myös sen
ensimmäinen asemarakennus valmistui. Uusi, tiiliverhoiltu
asemarakennus on vuodelta 1963. Tällä hetkellä Vainikkalan
liikenne on suurelta osin pysähdyksissä. Video on kuvattu
Ukko-Pekka -veturin vetämän höyryjunan käynnillä Vainikkalassa
27.8.2023.
Hytin pysäkin rakennus on minulta kuvaamatta, mutta siitä löytyy
Sami Hovin kuva vaunut.org -sivustolta. Samalla sivulla on
myös keskustelua Hytistä ja linkki Jimi Lappalaisen ottamaan
kuvaan.