Kuopio sai rautatien vuonna 1888. Ensimmäinen
asemarakennus, joka sijaitsi radan pohjoispuolla, jäi pian
pieneksi, ja uusi rakennettiin kätevämmin kaupungin keskustan
puolelle rataa. Se edustaa 1930-luvun funtionalismia.
Matkustajapalvelut ovat jälleen siirtyneet radan toiselle puolelle
vuonna 2021 valmistuneeseen matkakeskukseen, joka yhdistää
rautatieaseman ja bussiaseman palvelut.
Kuopion ja Pieksämäen välisellä rataosuudella on tehty lukuisia
radanoikaisuja ja rakennettu neljä tunnelia. Kuopiota etelän
suunnasta edeltänyt Pitkälahden asema jäi näin kokonaan syrjään,
mutta Pitkälahden asemarakennus on siirretty kurssikeskuksen
tiloiksi Vihtiin. Suuri määrä vilkkaan rataosan pieniä
seisakerakennuksia on sen sijaan purettu. Näistä löydät Mika
Vähä-Lassilan taidokkaita piirroskuvia hänen 'Mikan huone' sivustoltaan.