Kotkan henkilöjunat jatkavat asemalta sataman seisakkeelle asti.

Rata Kouvolasta Kotkaan valmistui vuonna 1890, vuotta myöhemmin kuin Savon radan ensimmäinen osuus Kouvolasta Kuopioon. Samaan aikaan valmistui yksityinen kapearaiteinen rata Inkeroisista Haminaan. Tämä rata siirtyi valtion omistukseen vuonna 1916. Vuonna 1984 Haminan rata uusittiin ja se siirrettiin erkanemaan Inkeroisten sijaan Juurikorven asemalta. Haminan henkilöliikenne loppui vuonna 1968.

Kotkan radan asemista ei ole säilynyt ainuttakaan alkuperäistä. Kotkan asemarakennus on vuodelta 1925. Kotkan lisäksi vain Juurikorvessa (jolta ei ole henkilöliikennettä) on edelleen asemarakennus, sillä Inkeroisten ja Kymin asemarakennukset on purettu äskettäin. Kotkan asemalle on päässyt vielä sisäänkin odottamaan junaa, mutta aema on vuonna -25 siirtynyt kaupungin omistukseen. Tiettävästi sille kaavaillaan uutta, edelleen yhteisöllistä käyttöä.

Haminan vanhalla ratalinjauksella ovat säilyneet Haminan asema, joka palvelee nyt linja-autoasemana, ja Metsäkylän asema.