Hillosensalmi aloitti vaatimattomasti vaihteena
eli junakohtauspaikkana Savon radan valmistuessa vuonna 1889.
Vuodesta 1900 henkilöjunat alkoivat pysähtyä Hillosensalmella, ja
siitä tuli laiturivaihde. Ensimmäinen asemarakennus (vuodelta
1906) näkyy videon alussa kuvan oikeassa reunassa. Uusi, ajan
vaatimukset täyttävä asemarakennus valmistui vuonna 1946 hiukan
etelämmäs ja toiselle puolelle rataa. Vuonna 1947 Hillosensalmi
korotettiin pysäkiksi. Radanoikaisut ja ratapihan laajennus ovat
tehneet asemarakennuksen sijainnista ahtaan, ja jopa sisäänkäynnin
lippa on jouduttu poistamaan ja kulku sisätiloihin siirtämään.
Asema on ollut monenlaisessa käytössä senkin jälkeen, kun
säännöllinen henkilöliikenne loppui vuonna 2002. Kesällä 2022 VR
palautti koeluontoisesti päivittäiset pysähdykset
Hillosensalmella, joka on myös Repoveden kansallispuiston
lähiasema. Kokeilu onnistui niin hyvin, että kesäsesonkina 2023
pysähdykset alkoivat jo 29.4. ja jatkuivat aina 28.10. saakka.
Vuonna 2024 Helsingistä Kuopioon kulkeva IC63 pysähtyi
”Hillosissa” (klo 10.13) jo 27.4. alkaen ja vastaavasti Kuopiosta
Helsinkiin palaava IC68 (klo 16.42) aina lokakuun 26. päivään
saakka. Keväällä 2025 pysähdykset alkavat lauantaista 26.4.
Asemalta on ollut bussiyhteys kansallispuiston Lapinsalmen
portille ja käytettävissä on myös venetaksi ja muitakin
matkailupalveluita.
Aseman miehityksen päätyttyä tiloissa on toiminut posti ja
sittemmin kesäkahvila sekä Repoveden kansallispuistoon liittyvää
yritystoimintaa. Nykyisin asemarakennus on yksityisomistuksessa.
Kansallispuistoon ja kesämatkailuun liittyviä palveluja tarjoavat
Orilammen Maja ja
Lomakeskus, Seikkailuviikari
ja Kuutin
kolo -yritykset.
Hillosensalmen asemalla on täyspitkä laituri, ainoana Kouvolan ja
Mäntyharjun välillä, ja näin siellä voivat pysähtyä pidemmätkin
henkilöjunat. Joskus tämä on ollut tarpeen myös mm. ratatöiden
vaatiessa tilapäistä vaihtoa junasta bussiin kuten huhtikuussa
2018:
Hillosensalmi on suosittu myös tilausjunien ja
museoliikennettä harjoittavien perinnejunien pysähdyspaikkana.