Ainola (vuoteen 2015 asti Kyrölä) on yksi Järvenpään liikennepaikoista, asemalta 1,5 kilometriä Helsingin suuntaan. Joulukuusta 2024 alkoi seisakkeen asteettainen siirto muutamaa sataa metriä etelämmäs, syynä lisäraiteiden rakentaminen ja myös alueen painopisteen vähittäinen siirtyminen etelämmäs. Vanhoille Ainolan seisakkeen asiakkaille tämä tietää kävelymatkan pidentymistä junalle ja junalta. Nimestään huolimatta Kyrölä ei ollut varsinainen Sibeliuksen Ainolan asema, vaan siinä tehtävässä palveli Ristinummen nyt jo lakkautettu seisake. Ainolan yhteydet sekä etelään että pohjoiseen ovat erinomaiset kaksi kertaa tunnissa pysähtyvien R-junien ansiosta.