Ähtäri ei kuulunut aivan alkuperäisiin Pohjanmaan radan asemiin. Se perustettiin
ensin Ostola-nimisenä pysäkkinä ja korotettiin asemaksi vasta vuonna
1902, jolloin myös pysäkkirakennus laajennettiin nykyiseksi asemaksi
ja uudistettiin modernimpaan tyyliin. Ähtärissä sijaitsee myös Myllymäen asema, Ähtäriä suuremmaksi
rakennettu, sillä 1870-luvulla suunniteltiin Savon ja kaakon
yhteyksien risteävän juuri Myllymäellä. Kolmas Ähtärin kunnassa
sijaitsevista asemista on Inha. Se
on jäänyt pois henkilöliikenteen piiristä. Inhan aseman seutu on
rataosan parhaiten säilyneitä ja suojeltu.