Virolaisen Betti Alverin (1906-1989) kolmeen runoon
syntynyt laulusarja kertoo vuodenajoista, myös
vertauskuvallisesti. Kevät, suvi, syksy ja talvi, siinäpä ihmisen
elämä kaikessa ihanuudessaan. Virossa puhutaan myös viidennestä
vuodenajasta. Suomea tasaisemmassa maassa on ennen kukkakevättä
tulvakevään aika, jolloin nopeasti sulavat lumet virvoittavat
tulvien maat ja metsät ennen kevään ja kesän kukkaloistoa. Virossa
käydessä kannattaa vierailla myös Betti Alverin kotimuseossa.
Museo sijaitsee aivan Jõgevan asemalla, jonne on hyvät yhteydet
Tarton junilla.
1. Äkki ilm läks sulale
Sää lauhtui äkisti, tuisku valkaisi kaupungin.
Otin uudet kintaat kädestäni: Lähtisinkö sittenkään ulos?
Heitin myssyn nurkkaan, samoin kyyhkynharmaan takkini,
ja puin ylleni punaisen saalin.
Isoäiti oli nuori kehrätessään nämä langat.
Nyt langat ovat käyneet ohuiksi ja kudos läpinäkyväksi kuin veri.
Hapsut ovat kuin helminauhat ranteissani.
Tunnen ihoani vasten mullan tuoksun.
Sää lauhtui äkisti, ja räystäät jo tippuvat.
Nappaan takin ja kintaat lattialta
ja juoksen raput alas.
2. Suvi
Taivaan silmät ovat syvät ja hellät.
Vihreän kupolin takaa soivat metsän kellot.
Kesä etenee yli pellon, viljankorsia hiuksissaan,
mullasta nousevat lemmikit.
Kukat pisaroivat mesikastetta.
Mansikoiden makea puna hehkuu poskilta.
Onnentuopit ovat ääriään täynnä,
päivä on piilottanut ruusupensaan tummat murheenmaljat.
Kaiu, käki! Huomenna jo äänesi sammuu,
ja meillä molemmilla on kurkussamme tuskallinen ohranvihne.
3. Sõber talv
Olen kevät: hatussani on kukonsulat ja kuusi vihreää nauhaa.
Mene, mene – missä tulet! Kevättuuli on vielä kolea.
Olen kesä: puutarhan kultaiset urut soivat.
Mehiläispesä on täynnä hunajaa.
Mene, mene, matkoihisi! Mehiläinen jo pistää.
Olen syksy: minulla on yltäkyllin kaikkea.
Markkinapäivänä pidämme juhlat.
Mene, mene – älä pidättele hevostasi.
Olen talvi: kuka sytyttäisi aurinkoni?
Kuinka kaipaankaan aurinkoa.
Tule, talvi, tule lämpimään,
jotta voin painaa pääni syliisi.