Anna Haavan (1864–1957) lyriikka on puhutellut monia 1900-luvun säveltäjiä. Onpa Haavan runoja suomennettukin jo alusta alkaen (mm. Eino Leino ja Yrjö Jylhä sekä Aino Kallas, jolla päiväkirjojensa mukaan oli julkaisuvalmiina jo kokonainen käsikirjoitus; sen kohtalosta en ole löytänyt tarkempaa tietoa). Itselleni ensi tuttavuus Haavan runouteen oli Cyrillus Kreekin (1889–1962) kuorolaulu Nõmmelill. En ymmärtänyt siitä tuolloin montakaan sanaa, mutta jo runon nimi ja useaan kertaan toistuva sana "nõmmelill" (nummenkukka) tekivät vaikutuksen.

Jouluna 2006 Tartossa käydessämme osui antikvaarisesta kirjakaupasta käsiini Anna Haavan kootut (valitut) runot (Luuletused). Kirja oli julkaistu runoilijan 90-vuotisjuhlan kunniaksi 1954. Lokakuussa 2008 Haavan runoista ilmestyi uusi kattava kokonaislaitos (Anna Haava, Luule, SE & JS, Tallinn 2008).
 
Tartuin heti tavattomalla innolla Haavan teksteihin ja nautin siitä, että ne ovat monesti lyhyitä kuin aforismit ja tuntuvat tuoreilta kuin tänään kirjoitetut. Anna Haavan runoissa on sellaista vilpittömyyttä ja puhdasta elämäniloa ja elämäntuskaa, kaihoa ja onnea, vakavuutta ja huumoria, että ne koskettavat aina. Haavan tekstit lienevät usein omakohtaisia, mutta ne eivät ole narsistisia. Niitä lukiessa tulee hyvä ja vapautunut olo.

En muista, kummin päin tutustuin runoon Ei tule luule tuulest, löysinkö sen jo ennemmin kuin kuulin Klassika-radiosta Mart Saarin (1882–1963) laulun, vai auttoiko tuo kuorolaulu löytämään runon. Joka tapauksessa suomensin sen saman tien viron kielen kurssin tehtävänä. Tarkemmin Saarin laulua sitten analysoidessani huomasin, että painettu runo erosi muutamin kohdin sävelletystä. Olisi mielenkiintoista selvittää säveltäjän ja runoilijan yhteistyön vaiheet. Heidän täytyi tarttolaisina tuntea toisensa, ikäerosta huolimatta. Esittikö säveltäjä toivomuksia, vai olisiko runoilija muutenkin muokannut tekstiä? Joka tapauksessa Saar sävelsi sen pidempänä ja rakenteeltaan niin, ettei kaksisäkeistöinen teksti olisi riittänyt. Laulun säkeistörakenne on 12123, joten ennen päätössäkeistön ratkaisua tarvittiin kaksi valmistavaa säkeistöä, sävellajiltaan ensin toonikassa, sitten dominantissa. Ehkäpä säveltäjä esitteli konseptinsa runoilijalle, joka sitten muokkasi tekstiä variaatiotekniikalla. Hienon laulun sanoma ei ole laajentamisesta kärsinyt: En voi pakottaa enkä kieltää runoa syntymästä, mutta sen mitä julistan, on oltava totta!

Viron Filharmoninen kamarikuoro on levyttänyt Mart Saarin kuorolauluja levylle Luule, see ei tule tuulest.
Ei tule luule tuulest
 Sanatarkka suomennos
 Mitallinen suomennos
 Mart Saarin säveltämä versio Mitallinen suomennos
Luule, see ei tule tuulest,
Ega kuku käisest ka...
Ära sunni, ära keela –
Kõik see oleks asjata.

Luule, see on leekiv tõde,
Veri sinu südamest,
Seda  p e a d  sa ilmutama,
Hoolimata enesest.
 Runo, se ei tule tuulesta
eikä tipu hihasta...
Älä pakota, älä kiellä –
kaikki se olisi turhaa.

Runo, se on liekehtivä totuus,
veri sydämestäsi.
Sitä pitää sinun julistaa
huolimatta itsestäsi.
 Runo onko tuulen tuoma,
hihastako taion sen...
Turhaa pakottaen luoda,
sitä estääkään voi en.

Runo, se on sydänverta,
totuus liekehtivä vain.
Siitä laula joka kerta
piittaamatta muusta lain.		 Luule, see ei tule tuulest,
ega hõlju õhust ka,
ära sunni, ära keela,
kõik see oleks asjata.

Luule, see ei tule tuulest,
ega puhke pilvest ka,
ära sunni, ära keela,
kõik see oleks asjata.

Luule, see on sala tõde,
õnn ja valu hinge seest,
seda pead sa ilmutama,
hoolimata enesest.		 Runo onko tuulen tuoma,
Ilmastako nappaan sen?
Turhaa pakottaen luoda,
sitä estääkään voi en.

Runo onko tuulen tuoma,
Pilvestäkö poimin sen?
Turhaa pakottaen luoda,
sitä estääkään voi en.

Runon salattua totta,
sielun tuskaa, onnea,
siitä kertoo lakkaamatta
runon, toden laulaja.

Anna Haava kirjoittaa varsinkin varhaisissa kokoelmissaan rakkaudesta. Tämä verhoutuu joskus luonnonkuviin ja yhdistyy jopa kuoleman tuskaan, minkä täytyy olla omakohtaista, sillä runoilija menetti useita läheisiään jo varhain. Rakkaus elämään on tärkeä teema, ja tässäkin kulkee varjona Haavan oma sairastaminen varsinkin nuoruusvuosina. Myös taivaallinen rakkaus on paljon esillä. Rakkauden eri ilmiasut liittyvät Anna Haavan runoissa toisiinsa ihmisen elämän peruskysymyksinä.

Monet Haavan runoista, jotka koen läheisiksi ja joita olen rohjennut suomentaa ja useita myös säveltää, ovat paljastuneet samoiksi, joihin Saar ja Kreek sekä runoilijan ikätoveri Miina Härma (alk. Hermann, 1864 - 1941) ovat tarttuneet. Kukat esiintyvät Haavan runoissa jatkuvasti. Sävellettyäni runon Kui sa tuled, too mull' lilli (Tullessasi tuothan kukan) huomasin sen soivan Viron radiokanavilla tämän tästä Miina Härman säveltämänä, yksinlauluna tai kuoroversioina. Oma versioni on syntynyt samassa romanttisessa hengessä kuin Härman laulu.
  

Hiukan impressionistisemmat ja intiimimmät sävyt ovat toisessa kukkalaulussa Sinilillekesed (Sinivuokkoset), jonka neljästä säkeistöstä valitsin sävellettäviksi ensimmäisen, kolmannen ja neljännen. Runon toinen säkeistö, väliin jättämäni, on sykähdyttävän omakohtainen pelon parahdus: Eiväthän nämä vain ole viimeiset kukat, jotka saan nähdä! Luulin ensin, ettei tätä laulua ehkä olisi kukaan muu säveltänytkään, kunnes kuulin syyskuussa -07 Viron Klassika-radiosta kesällä nauhoitetun konsertin Mart Saarin mukaan nimetystä laulukilpailusta. Siellähän tämäkin runo sitten soi! Saar on säveltänyt runon kokonaan ja löytänyt myös vaikuttavan kontrastin toisen säkeistön synkkien ajatusten esittämiseen. Sen jälkeinen kolmas säkeistö on puolestaan Saarin laulun lyyrinen huipennus (ks. näytelinkkiä vironkielisen tekstin alla).
SINILILLEKESED
I
Lehekuu tõi õiekesi,
sinililli lehkavaid –
Oh kui armsad nad ja hellad!
Nutan õnnepisaraid.

Esimesed lilled mulle –
Võib ju olla, viimsed ka –
Terve ilma ilu vastu
iial neid ei annaks ma.

II
Õitsva puu all õhtul istun,
viibin viimse ehani,
sinilillekesi vaatlen –
Hoian küll neid hellasti.

Oh mu õnn, mu silmatera,
minu elupäikene,
iga hengetõmbamine
saadab tervist sinule.

Mart Saar -laulukilpailussa, jonka Klassika-radio välitti, Saarin laulun esitti Arete Teemets.
Näytteessä 3. säkeistö.
I
Toukokuu toi kukkasensa,
sinivuokot tuoksuvat.
Ah, niin ihanat ja hauraat!
Kyyneleeni vuotavat.

[Ensimmäiset vuokkoseni,
ettehän myös viimeiset!
Luopua en teistä tahdo,
ilon, onnen kukkaset.]

II
Kukkivan puun alla istun,
viivyn ruskoon viimeiseen.
Sinikukkasia katson,
niitä hellin, hoitelen.

Silmäterä, aurinkoni,
onni suurin minulle,
joka henkäyksessäni
lähtee viesti sinulle.

Oikealla nuottinäyte omasta laulustani. Sen kantaesittivät Sibelius-Akatemian Wegelius-salissa maaliskuussa 2008 Dagmar Rannak ja Pertti Eerola.
(Klikkaamalla nuottikuvaa saat sen soimaan midi-äänin. Kun avaat äänitiedoston omaan välilehteen, myös nuotti pysyy näkyvissä.)

Cyrillus Kreek on säveltänyt Haavan esikoiskokoelman runon Unes nägin. Kreekin sekakuorolaulu on rytmikkään raikas. Itsekin ihastuin runon iskevään rytmiin ja kiteytyneeseen ilmaisuun. Soololauluni on kuitenkin rytmisesti tasainen. Siinä kaikumaisia kolmitavuisia sanoja korostaa alaspäinen intervallihyppy, kunnes päätössäkeistössä ilmaisu lavenee.
Unessa näin ihmemaat
ihanat,
kuulin, kuinka kanneltaan
soittivat.		 Vaan nyt sinne tunne en
ikävää,
oman armaan ääni sen
ylittää:
 Silmät kirkkaat loistavat,
kauneimmat,
ilolaulut kaikuvat,
rakkaimmat.



Tuskaisin Haavan runoista, jonka olen suomentanut ja säveltänyt, on onnettomasta rakkaudesta kertova Oh oleksin ära surnud. Siitä löysin myöhemmin myös Eino Leinon suomennoksen, mutta laulussani olen pitäytynyt omassa versiossani mm. mitan takia. Versioni on myös lähempänä Haavan säkeitä.
Ah, kunpa jo olisin kuollut,
kun kukaan ei tuntenut mua,
kun itsekään en vielä tiennyt,
miten paljon rakastin sua.

Syynä tähän tuskaan on rakkaus, joka ei jostakin syystä voi saada täyttymystään. Haava jatkaa:

Tuo rakkaus, hiljainen, syvä,
näin olisi haudattu pois,
ja lauluni, syömmeni veri
ei totuutta kertonut ois.

Ah, kunpa jo olisin kuollut,
kun lemmestä tiennyt en!
Nyt rakkaus, vahvempi muuta,
toi sullekin tuskan sen.

Runon on naiskuorolle säveltänyt Tiina Kiilaspea (s. 1947).

Voisi ajatella, että pettymys "maallisessa" rakkaudessa olisi synnyttänyt runon Ei mina õnne usu (En usko minä onneen). Runoilijan tähtäin on kuitenkin onnen kestävässä lähteessä; raha tai maine ei tuo onnea, vaan sen perusta on uskossa, toivossa ja rakkaudessa. Kuuntele tästä Nicholas Söderlundin ja Tuula Hällströmin kantaesitys laulustani! Laulu on julkaistu kokoelmassa Kuusi laulua Anna Haavan runoihin (Sulasol).
EI MINA ÕNNE USU

Ei mina õnne usu,
mis paistab rikkuses:
See õnn on väärtuseta,
kui vaesus südames.

Ei mina õnne usu,
mis aus ja kuulsuses:
See õnn on külm ja kare
ja okkaks teiste ees.

Ma usun ainult õnne,
mis põues peidus on:
Usk, armastus ja lootus –
Jah, see on ainus õnn.

En usko minä onneen,
mi rikkaudesta ois.
Sydämen köyhyyttänsä
ei rahalla saa pois.

En usko minä onneen,
mi kuuluisuutta tuo.
Se on vain kylmä vale,
se ei vie toisten luo.

Vain siihen onneen uskon,
mi rinnassani soi.
Vain rakkaus ja toivo
ja usko onnen toi.

Osuimme kerran Tallinnan Püha Vaimun kirkkoon konserttiin, jonka ohjelmaan kuului Haavan runoon sävelletty Konstantin Türnpun (1865 - 1927) yksinlaulu Üks ainus kord. Se oli ehkä jonkin verran hätkähdyttävä valinta pääosin hengellisiä lauluja sisältäneessä ohjelmassa, mutta runo onkin ollut ilmeisen suosittu ja rakastettu ja juurtunut syvään virolaiseen sielunmaisemaan. Myös Mart Saar sävelsi sen myöhemmin.

Türnpun laulu on jo vuodelta 1893, peräisin Haavan toisesta kokoelmasta vuodelta 1890 (näyte kuultavissa EMICin sivuilla). Mart Saar sävelsi sen vuonna 1915 ja muokkasi vielä 1962, vain vuotta ennen kuolemaansa. Ellen Laidre, jolle laulun myöhäinen versio on omistettu, on levyttänyt sen pian säveltäjän kuoleman jälkeen. Saar on laulunsa ensimmäisessä versiossa pitäytynyt runoilijan kaksisäkeistöisessä muodossa, mutta kun myöhäisversio on laajentunut kolmisäkeistöiseksi, on arveltavissa, että – runoilijan jo poistuttua keskuudestamme – säveltäjä itse laajensi tekstiä; onhan Saar runoillut joidenkin laulujensa tekstin kokonaankin. Tämän laulun (näyte Ellen Laidren levyltä) äänitallenne taas poikkeaa kummastakin painetusta laitoksesta ja sitä paitsi perustuu vain Anna Haavan alkuperäistekstiin. Sykähdyttävä laulu ja sykähdyttävä tulkinta!
ÜKS AINUS KORD
 Sanatarkka käännös:
 Laulettava runomuotoinen käännös:
Üks ainus kord veel tahaks
su silmi vaadata,
su hääle magust kõla
veel korra kuulata.

Üks ainus kord, mu armas,
veel mulle laula sa!
Oh, sinu laulu kuuldes
on õnnis sureda.		 [Yhden ainoan kerran vielä tahtoisin
silmiisi katsoa,
äänesi makeaa sointia
vielä kerran kuunnella.

Yhden ainoan kerran, rakkaani,
vielä laula minulle!
Lauluasi kuunnellessa
on autuasta kuolla.]
 Jos kerran vielä saisin
sun silmiis katsoa,
ja ääntäs hunajaista
viel' kerran kuunnella!

Jos kerran vielä, armain,
sä mulle laulat vain,
on ääntäs kuunnellessa
myös kuolo autuain.

Anna Haava viitannee läheiseen ihmiseen joskus myös puhuessaan enkelistä. Ehkä hän ilmaisee lapsenomaisesti sen, että hänen rakkaansa on jo perillä odottamassa. Mart Saar on tavoittanut kuorolaulussa Mets kohiseb tunnelman, niin kuin vain metsän keskeltä kotoisin oleva taiteilija voi tavoittaa. Saar kertaa lopuksi runon ensimmäisen säkeistön, ja antaa sen päätössäkeet vain miesäänten laulettavaksi. Vuosia Saarin lauluun tutustumisen jälkeen rohkenin myös itse tarttua runoon (ks. op. 154)
Kohisee metsä, taivas
on synkkä, totinen...
Kaipaukseni lentää
jo ääreen kaukaiseen.

Näen sinut, enkelini,
nyt hengensilmilläin;
ja sinusta myös puhuu
kohina vierelläin.

Pyrkimys aitouteen saa Haavan toisaalta kyseenalaistamaan totuttuja ilmaisuja. Samassa kokoelmassa (vuodelta 1897) kuin edellinen, on myös runo Ei ole sina minu ingel (Et ole minun enkelini):

Et ole minun enkelini,
kointähti, aurinkoiseni,
et onneni tai silmäterä,
et edes kullanmuruni.

Ne sanoja vain ovat kaikki
ja varjo siihen verraten,
kuin rakas, pyhä olet mulle
ja kätkettynä sydämeen.

Runon on naiskuorolle säveltänyt Tiina Kiilaspea.

Rakkauden olemukseen kuuluu odottaminen. Näin voimakas lataus on runossa Sind ootan:

Odotan niin kuin aurinkoa,
kuin pyhäpäivää tulevaa –
sinua... syvä onnentunne
henkeäni liikuttaa.

Tämän kaksisäkeistöisen runon kuten ainakin kaksi muuta Anna Haavan runoa on säveltänyt saksalais-virolainen Gregor Konrad Heuer (1915 - 1989) Tallinnassa juuri ennen toista maailmansaotaa. Heuerin Kolm Eesti Laulu on julkaistu saksan- ja vironkielisenä laitoksena. Runo Sind ootan on vuoden 1897 kokoelmasta kuten edellä mainittu Mets kohiseb. Nämä ja niiden väliin jäävän runon Ei mina ütle ühelegi olen rohjennut valita myös oman opukseni 154 laulujen runoiksi.

Toisaalta odottaminen on tuskallista ja herättää menettämisen pelon. Runoa Mu armsam, kus sa viibid? (Armaani, missä viivyt?) säveltäessäni löysin lähtökohdaksi rauhattoman 5/8-tahtilajin. Runosta en ole toistaiseksi löytänyt muita sävellyksiä. Kuuntele tästä Nicholas Söderlundin ja Tuula Hällströmin kantaesitys laulustani!
Laulu on julkaistu kokoelmassa Kuusi laulua Anna Haavan runoihin (Sulasol).


Rakkauden menettämisen pelko voi alkaa jo ennen rakkauden kokemista. Runo Kartus (Pelko) on riipaiseva kuvaus kevään kukkasilta piiloutumisesta. Ehkäpä tässäkin runossa on kuitenkin myös vienoa huumoria. Ainakin olen päättänyt säveltämäni laulun suloisin duurisävelin. Ehkä laulaja sittenkin odottaa kevättä ja kukkaloiston puhkeamista! Tästä voit kuunnella Nicholas Söderlundin ja Tuula Hällströmin kantaesityksen toukokuussa 2008. Laulu on julkaistu kokoelmassa Kuusi laulua Anna Haavan runoihin (Sulasol).



KARTUS
Surm ja elu põue põhjas,
valgus, taevas - ööde rõhk;
leekiv lõke, jää ja lumi,
tormi hüüd ja õrnem õhk.

Põue põhjas - oh ma kardan:
kui nüüd tuleb kevade,
et siis palju, palju õisi
läh'vad äkki puhkele! -

Kuhu lähen? Õite õhin
paneb põue põksuma!
Sügavama metsa urka
tahan enda peita ma.    



PELKO
Kuolo, elo rinnassani,
valo taivaan, tuska yön;
tulen polte, jää ja lumi,
myrsky, autuus tähtivyön.

Rinnassani, ah, niin pelkään
kevättä jo tulevaa,
kun niin moni, moni kukka
loistoonsa taas puhkeaa!

Minne pääsen kukkasilta,
jottei sydän pakahdu!
Pimeimpään vain metsän kolkkaan,
sydämeni, piiloudu!

Rakkautta voi olla vaikea osoittaa tai elää todeksi, ja joskus sen sijaan esiin tulevatkin vihan tunteet ja halu haavoittaa toista. Tästä Anna Haava kirjoittaa aika monessa runossa, mm. jo esikoiskokoelmansa runossa Sa kõige armsam mulle. Myös tämän runon Mart Saar sävelsi yksinlauluksi, ilmeisesti kuitenkin vasta vuonna 1954. Olisiko sävellysajankohdalla liittymänsä Anna Haavan 90-vuotissyntymäpäivän juhlintaan? Laulun kuulin ensi kertaa Klassika-radiosta Roland Liivin laulamana. Myös Georg Ots on levyttänyt laulun.
Sa kõige armsam mulle,
ja siiski vihkan sind!
Võin haavu lüüa sulle –
ja endal lõhkeb rind!

Sa kõige armsam mulle,
oh häda, õnnetust!
Miks haavu lõin ma sulle!
Miks salgan armastust!
 [Sinä kaikkein rakkain minulle,
ja kuitenkin vihaan sinua!
Voin lyödä sinut haavoille –
ja oma rintani murtuu!

Sinä kaikkein rakkain minulle,
voi tuskaa ja onnettomuutta!
Miksi löin sinut haavoille!
Miksi kätken rakkauteni!]

Elämään kuuluvat myös eron hetket. Runo Sa tead ju küll voisi olla yhtä aikaa hyvästijättö rakkaalle, jäähyväiset kesälle ja kesäluonnolle, tai kuolemaan valmistautumisen oodi. Runo on moniselitteinen mutta haikeudessaankin tyyni. Siinä voisi luonnehtia olevan syksyn impressionismia. Myös Miina Härma on säveltänyt runon sekakuorolle. Kuuntele tästä Nicholas Söderlundin ja Tuula Hällströmin kantaesitys laulustani!
SA TEAD JU KÜLL
Sa tead ju küll –
kui lehed langevad,
ja linnud rändavad,
ning nut'vad pilved pisaraid...
Sa tead ju küll –
Siis peame lahkuma!

Sa tead ju küll –
siis laulud vaikivad,
ja tähed kustuvad!
Ja pilk'ne pime katab maad,
kui peame lahkuma!
Sa tead ju küll...		 SÄ TIEDÄT SEN
Sä tiedät sen –
kun lehdet putoovat,
ja linnut muuttavat,
kun pilvet itkee kyyneleen...
sä tiedät sen –
niin aika eron on!

Sä tiedät sen –
Niin laulut loppuvat,
ja tähdet sammuvat!
Ja pilkkopimee peittää maan,
kun aika eron on!
Sä tiedät sen...
Julkaistu kokoelmassa Kuusi laulua Anna Haavan runoihin (Sulasol 2015)

Tallinnan Olevisten kirkon myyntitiskillä on esillä levy Süda usub valgust. Allika Kammerkoor ja Kammerkoor Credo esittävät levyllä pääosin uutta virolaista hengellistä musiikkia. Anna Haavan lyriikalla on edelleen annettavaa kuten jo levyn nimi, runosta lainattu, kertoo. Runo Mu süda usub on kuin runoilijan taiteellinen selitys kristillisten uskonkappaleiden sisällöstä. Piret Rips (s. 1965) on säveltänyt sen gospel-vaikutteisesti, ja Eivin Toodon johtama levytys, solistina Dagmar Mäe, on herkkä ja puhutteleva. Säveltäjä on itse pianon ääressä.

Yrjö Jylhä on suomentanut runon ilmeisesti 1930-luvulla. Vaikka suomennos ei voi täysin seurata alkukielen ilmaisuja, siinä on tavoitettu jotakin Anna Haavan kosmisesta meditaatiosta:
MU SÜDA USUB
Mu süda usub õnne,
suurt – meresügavat,
kus säravad muinasjutud
ja imed puhkavad.

Mu süda usub valgust,
mis tõuseb säält sügavast,
mis kutsub tuhanded õied
kõik elusse uinumast.

Mu süda usub elu,
mis selge õnnistus on,
mis maine ja okkaline,
kuid siiski taevane on.

Mu süda usub surma –
suurt, sügavat, õnnist ööd,
kuhu mahuvad ära kõik õndsus
ja valgus ja elutõed
 SYDÄMENI USKOO
Sydämeni uskoo onneen,
merensyvään ja suurimpaan,
joka tarujen loistoa kantaa
ja ihmeitä helmassaan.

Sydämeni uskoo valoon,
sieltä syvältä ylenevään,
joka tuhannet kukat kutsuu
unesta elämään.

Sydämeni uskoo eloon,
joka siunausta on,
joka mainen ja ohdakkeinen,
mut taivaallinen myös on.

Sydämeni uskoo kuoloon,
joka suur' on, autuas yö,
miss' autuaat levon saavat,
valo, elämän totuus ja työ.

(suom. Yrjö Jylhä)

Piret Rips-Laulin sävellyksiä
on  julkaistu mm. 12 laulun kokoelmana
KANTAAT HINGEDEMAA KELLAD – Piret Rips

Yllä esitellyltä levyltä voit tästä kuunnella mp3-näytteen
laulusta Mu süda usub.
[Näyte julkaistu säveltäjän luvalla.]

Laulua Mu süda usub on esitetty Suomessa myös muilla suomennoksilla. Tämän kirjoittajalle rakkain Anna Haavan hengellisistä runoista on Kurval tunnil (Tuskan hetkellä) vuodelta 1888. Vuonna 2007 suomentamani ja säveltämäni laulun suomennoksen on muokannut Pekka Kivekäs, ja laulu on julkaistu Kirjapajan kokoelmassa Uusia virsiä 2011. Tästä voit kuunnella vironkielisen esityksen Pärnun Elisabetin kirkossa 18.4.2010, esittäjinä Erkki Rajamäki, basso, ja Juhani Haapasalo, urut.

Suomeenkin Anna Haava lähettää terveiset runossaan Soomesse (Suomeen, vuodelta 1897):
Kandke, lahked päik'se kiired,
tervitusi Soomesse,
laule Kaljuvalla* randa,
sõsarviise üle vee.

Kevadine tuul, oh sõua,
üle lahe lennuta,
Kanna tiivul õite õhku,
hüüa ehte Põhjala.

*) Sanaa Kaljuvald (Kalliomaa) käytettiin
nuorvirolaisten kesken Suomesta, joka nähtiin sangen ihanteellisena. Viron kansallisrunoilija Lydia Koidula kirjoitti vuonna 1870 ystävälleen Antti Almbergille: ”Suomemaa on meil alati kui laiem ja suurem isamaa mieles ja südames…”

Tänä päivänä sillanrakennus yli meren on hyvä nähdä rajattomana molemminpuolisena mahdollisuutena.
”Keväinen tuuli, souda, lennätä yli lahden!”
 Viekää, leppeät päivänsäteet,
terveisenne Suomeen,
laulakaa Kalliomaan rannoille
sisarlaulua yli vetten.

Keväinen tuuli, souda,
lennätä yli lahden,
kanna kukkien siivin,
huuda koko Pohjolaan!

 II
Ilmuks mulle imeingel,
kevade, mu kuningas,
vabastaks mu hinge vangist,
kui kõik maailm ärkamas:

Soomesse siis lendaks luule
läbi uhke' metsade,
üle kohiseva kose —
tähte' teedel kaugele,

ikka, ikka kaugemale,
kõrgemale ülesse...
Kus on taeva värav lahti
ohust hirmund hingele?

Kus on varjupaik, kus valgus?
Viibiksin sääl igavest',
laulaksin siis tuhat laulu
lunastatud südamest.		 II
Ilmestyi minulle ihme-enkeli,
kevät, kuninkaani,
vapauttamaan henkeni
ja herättämään kaiken maan:

Suomeen siis lentäköön runo
läpi komeiden metsien,
yli kohisevain koskien –
tähtien teitä kauas,

yhä kauemmaksi,
korkeammalle...
Ovathan taivaan portit avoinna
avaruudesta säikähtäneelle hengelle?

Onhan siellä turvapaikka ja valoa?
Viipyisin siellä ikuisesti,
laulaisin niin tuhat laulua
vapaasta sydämestä.

P.S. Miten mahtoikaan lopulta käydä sen kirjoitukseni alussa mainitun nummenkukan?
Kuuntele tästä Nicholas Söderlundin ja Tuula Hällströmin tulkinta laulusta:

NÕMMELILL*
 NUMMENKUKKA
I

Kanarbikus kasvasin,
sambla süles sirgusin,
kaste külm mind kaisutas,
pilve puhkel paisutas:
olen nõmmelill.

Tuli päike, tulisilm,
teiseks, teiseks läks kõik ilm.
Laasi hakkas hiilgama,
õhud õrnad õõtsuma,
ilutsema ma.

II         

Metsas liikus muistne jutt,
minu laugel hale nutt:
võind ei õnnel hõisata
ega leinal laulda ka:
olen nõmmelill.

Oleks sügis, sureksin,
sambla süles närtsiksin!
Ei või õnnel hõisata
ega leinal laulda ka:
olen nõmmelill.

Anna Haava 1888
 I

Kasvoin kanervikossa,
sammaleitten suojassa.
Kaste kylmä syleili,
pilven sade paisutti:
olen nummenkukka.

Tulisilmä, aurinko,
kaiken, kaiken muutti jo.
Salo alkoi kukoistaa,
ilma hellä keinahtaa,
siitä iloitsin.

II

Metsä kertoi tarinaa,
herkkää sekä haikeaa:
En voi huutaa riemusta
enkä laulaa murheessa:
olen nummenkukka.

Tulis' syksy, sureksin,
sammaleihin kuihtuisin!
En voi huutaa riemusta
enkä laulaa murheessa:
olen nummenkukka.

suom. jh 2007

Julkaistu kokoelmassa Kuusi laulua Anna Haavan runoihin (S1950, Sulasol 2015)
*Runon ensimmäinen säkeistö on kaiverrettu
Anna Haavan haudan muistokiveen Tartossa.

Lisää Anna Haavan elämästä ja runoista

Annan Haavan kootut runot -kokoelma ilmestyi syksyllä 2008

Eesti Muusika Infokeskuksen kotisivuilta löydät kymmenittäin Anna Haavan runoihin sävellettyjä lauluja

Juhani Haapasalon laulut Anna Haavan runoihin

juhani haapasalo 2007 - 2023