Viljandi, vanha hansakaupunki, rakensi Jaanin (Johanneksen) kirkon jo keskiajalla. Kirkko aiottiin muuttaa neuvostoaikana muuhun käyttöön, ja se olikin pitkään varastotilana, joten arvokkaiden Sauer-urkujen pelastaminen naapuriin Põltsamaalle oli onnekas kulttuuriteko. Kirkossa on nyt Saksasta saatu lahjoitussoitin. Viljandi on eteläisen Viron keskuksia Kulttuuriakatemioineen ja musiikkitapahtumineen.


Toinen Viljandin luterilaisista kirkoista, Paavalin (Pauluse) kirkko, on saanut jatkuvasti olla seurakunnan käytössä. Sen urut, jotka olivat pitkään Viron suurimmat mekaaniset, rakensi saksalainen Guido Knauf vuonna 1866. Sain soittaa urkuja toukokuussa 2004, kun Viljandin Kulttuuriakatemian kanttorikoulutus vietti 10-vuotisjuhlaansa.

Paavalin kirkon Knauf-urkujen värejä esittelivät Kulttuuriakatemian juhlakonsertissa Riin (huiluja ja principaleja), Piret (pleno) ja Aaro (improvisoiden).

Viljandin kirkot olivat itselleni ensimmäinen kosketus Viron kirkkoihin ja niiden urkuihin. Viljandin nykyisen rovastikunnan alueelta tunnetaan myös ensimmäiset asiakirjojen mahdolliset maininnat uruista. Paistun ja Helmen kirkkojen urut nimetään inventaarioluettelossa vuodelta 1329, joskaan ei ole varmuutta, tarkoitetaanko sanalla 'organo' tässä urkuja. Yhä edelleen tämän seudun kirkot ja urut tarjoavat suhteellisen pienellä alueella suuren määrän katsottavaa, kuunneltavaa ja ihasteltavaa. Tässä kirkkoja ja niiden nykyisten urkujen rakentaja sekä rakennusvuosi ja koko:

- Karksi, E. Kessler 1848 (I sormio / 8 äänikertaa)

- Kolga-Jaani, G. Knauf 1884 (II / 15)

- Kõpu, G. Knauf 1882 (I / 8)

- Paistu, A. Terkmann 1913 (II / 24)

- Pilistvere, W. Sauer 1893 (II / 20)

- Põltsamaa, W. Sauer 1900 (II / 28)

- Suure-Jaani, Kriisa 1937 (II / 26)

- Taagepera, E. Kessler 1863 (I / 5)

- Tarvastu, A. Terkmann 1911 (II / 22)