Jaakko Tuuri (
1884 – 1947) tunnetaan ennen muuta laulusäveltäjänä. Edellisen suomalaisen virsikirjan koraalikirjassa (vuodelta 1944) on pari Tuurin pientä koraalialkusoittoa, mutta muita urkuteoksia ei ole julkaistu. Itselleni oli siten suuri yllätys tutustua Tuurin syntymäpitäjän, Ylistaron kanttorin Hanna Petäjän löytämään käsikirjoitukseen, joka on merkitty opukseksi 39 ja sisältää kaksi urkuteosta, Legenda ja Andante.

Legenda on pitkälinjainen meditaatio, jonka intensiiviset melodiakaarrokset vain pari kertaa tiivistyvät dramaattisempaan huipennukseen. Nuottinäytteitä klikkaamalla saat soimaan lyhyet näytteet Legendan alusta, keskivaiheen huipentumasta ja rauhoittuvasta, laulavasta päätöksestä.



Yllä olevan nuottikuvan ilmaisukkaat sointukulut olen rohjennut jakaa kahdella vuorottelevalla sormiolla soitettaviksi.
Alla oleva esimerkki on teoksen päättävästä Adagio-taitteesta.




Legenda soi Jaakko Tuurin muistokonsertissa Hämeenlinnan kirkossa 20.4.2008 (ks. konsertin ohjelmatietoja alla). Nuottikuvia klikkaamalla kuultavat ääninäytteet on soitettu syksyllä 2008 Helsingin Vanhankirkon ja Tallinnan tuomiokirkon uruilla.

Konsertti Hämeenlinnan kirkossa 20.4.2008