Johann Sebastian Bach hoiti elämässään useanlaisia muusikon virkoja ja tuotti musiikkia suurelta osin virkansa vaatimusten mukaan. Toisaalta Bach jo toisessa virkapaikassaan Mühlhausenissa toi ilmi suunnitelmansa pyrkiä säveltämään liturgista musiikkia johdonmukaisesti ja säännöllisesti.  Tähän ei tarjoutunut optimaalista mahdollisuutta ennen kuin toistakymmentä vuotta myöhemmin Leipzigissä, mutta ne suhteellisen harvat kantaatit, jotka Mühlhausenin ja myöhemmin Weimarin vuosilta ovat säilyneet, luovat kuvan määrätietoisesta säveltäjästä, joka jo varhaisissa teoksissaan tavoitti sisällöllisesti jotakin ainutlaatuista.
J.S. Bach noin 35 vuoden iässä
Ennen Leipzigia

Bachin Mühlhausenin kantaatit eivät vielä olleet varsinaiseen jokapyhäiseen käyttöön sävellettyjä, vaan syntyivät ilmeisesti erityisiin tilanteisiin perheen piiriin ja kaupungin tarpeisiin. Teoksista yksi jopa painettiin. Muodoltaan kaikki säilyneet varhaiset kantaatit jatkavat 1600-luvun lopun linjoilla ja ovat useimmiten nk. yhdistelmäkantaatteja. Weimarin kauden vokaalisävellykset painottuvat vuosiin 1714 - 16. Ensin mainittuna vuonna Bach sai nimityksen konserttimestariksi, viime mainittuna taas seurasi pettymys, kun vapautunut kapellimestarin virka ei langennut hänelle. Erdmann Neumeisterin vaikutus Bachiin näkyi vasta Weimarin teoksissa, joiden muotovalikoimaan tulivat resitatiivi ja da capo -aaria sekä lyhyt, yksinkertainen päätöskoraali.

Leipzig 1723 -

Leipzigin kauden ensi vuodet olivat sitten suunnattoman tuotteliaita. Bach sävelsi nyt kantaatin joka sunnuntaille paastonaikaa (ja myös adventtipaastoa) lukuun ottamatta. Yhteen vuosikertaan tarvittiin noin 60 teosta, joten mikäli maininnat viidestä kantaattivuosikerrasta pitävät paikkansa, sävellyksiä on ollut kolmisensataa.  Luku ei sinänsä ole tavaton, tiedetäänhän monen kelpo säveltäjän päätyneen jopa yli kymmeneen vuosikertaan, mutta kun mittariksi otetaan laatu ja vaihtelevuus, eivät Bachin teokset löydä hevin vertaansa. Tiettyä systemaattisuutta ei toki tarvitse sulkea pois Bachinkaan kantaattituotannosta.

Leipzig I

Leipzigin ensimmäinen vuosikerta alkoi kanttorin virkaan astumisen myötä vuoden 1723 toukokuun lopusta, 1. kolminaisuudenpäivän jälkeisestä sunnuntaista. Viikottaista urakkaa helpotti hieman se, että Bach otti sarjaan mukaan jo Weimarissa sävellettyjä kantaatteja sekä muunsi useita maallisia kantaattejaan kirkkokantaateiksi. Aivan uusia teoksia syntyi ensimmäisen vuoden aikana lähemmäs 40. Toistaiseksi tuntemattomiksi jääneiden runoilijoiden tekstit Bach sävelsi kolmen peruskaavan mukaan: Raamatuntekstijohdannon - jota ei aina ole mukana - ja päätöskoraalin kehyksiin sijoittuu esim. kaksi resitatiivin ja aarian paria. Näitten keskeen saattaa liittyä myös koraali. Kolmannessa tapauksessa aaria voi seurata heti tekstijohdantoa ja sen jälkeen ovat vuorossa koraali, vain yksi resitatiivi, toinen aaria ja päätöskoraali. Raamatuntekstijohdanto on useimmiten kuoron laulama, täyden miehityksen aloitus, mutta eräissä tapauksissa, esim. Jeesuksen sanoja siteerattaessa, kuoron saattaa korvata bassosoolo.

Leipzig II

Toinen Leipzigin vuosikerta on erikoislaatuinen koraalikantaattien sarja. Bachin ja hänen libretistinsä kehittämä persoonallinen koraalikantaattityyppi poikkeaa 1600-luvun vain virsitekstiin ja koraaliin perustuvasta muodosta siten, että virren aloitus ja päätös ovat sellaisenaan kehyksinä, mutta väliin jäävät säkeistöt sävellettiin uudelleen runoilluiksi aarioksi ja resitatiiveiksi. Usein virsitekstin säkeitä on mukana myös näissä esim. kommentoiden runoilluissa säkeistöissä, ja tällöin myös cantus firmus on antanut aiheitaan osan materiaaliin. Eräissä tapauksissa myös välisäkeistö on pelkkään virsitekstiin ja sen sävelmään perustuva; juuri tällaiset, usein solistiset koraalit tekevät Bachin koraalisovitusten valikoiman ainutlaatuisen vaihtelevaksi. Myöhemmin Bach palasi myös pelkän virsitekstin käyttöön koko kantaatin pohjana, vaikka antoi silti soolosäkeistöille resitatiivin ja aarian hahmoja erilaisten cantus firmus -sovitusten ohella tai muunnoksina.

Koraalikantaattien sarja ei kattanut aivan koko vuotta, vaan syystä tai toisesta Bach sävelsi vuoden 1725 pääsiäisajan kantaatit leipzigiläisen runoilijan Marianne von Zieglerin teksteihin. Teosten muotorakenteet vaihtelevat jonkin verran, mutta tyyppipiirteenä voidaan pitää kuoron suhteellisen vähiä tehtäviä ja raamatuntekstisitaattien runsautta; vanhan perinteen mukaisesti esillä on varsinkin Johanneksen evankeliumi.

Leipzig III -

Seuraava vuosikerta ei näytä alkaneen edellisten tavoin säännöllisenä uusien tai pelkästään omien sävellysten sarjana, mutta vuoden 1725 joulusta seuraavaan adventtiin saakka Bach jälleen ahkeroi miltei keskeytyksettä. Vuoden 1726 kantaatit eivät kuitenkaan muodosta yhtenäistä sarjaa esim. rakenteittensa tai tekstilähteittensä perusteella, vaan teosten kirjo on moni-ilmeinen; mukana on itsenäisiä soitinsinfonioita ja solistisia urkuobligatoja  sekä useita soolokantaatteja yhdelle tai kahdelle lauluäänelle. Tämän hieman keinotekoisesti kolmanneksi vuosikerraksi kutsutun vaiheen jälkeen seuraa useitten vuosien jakso, josta ei vieläkään ole tarkkaa, yleisesti hyväksyttyä tietoa. Todennäköisesti ainakin osa 1720-luvun lopun kantaateista on hävinnyt. Näillä tietämin Bachin libretistiksi tuli taiteilijanimeä Picander käyttänyt Christian Friedrich Henrichi, joka parhaiten tunnetaan Bachin Matteus-passion yhteydestä, mutta joka runoili myös kantaattitekstien vuosikerran; valitettavasti ei tiedetä, sävelsikö Bach sen kokonaan. Vain muutama teos Picanderin teksteihin on säilynyt, mutta jo niiden perusteella on ilmeistä, että yhteistyö Henrichin ja Bachin välillä oli hedelmällistä ja vuorovaikutteista.

Vuoden 1730 jälkeiseltä ajalta on säilynyt vain muutama kantaatti. Todennäköisesti Bach ei suuremmin enää tarttunutkaan tähän sävellyshaasteeseen. Syitä tähän on esitetty monenlaisia, ja todennäköisesti useimmissa on jotakin perää. Bachin viranhoidon olosuhteet eivät vuoden 1730 jälkeen olleet aina parhaat mahdolliset, vaan ikääntyvä kanttori joutui usein rasittamaan itseään kamppailemalla oikeuksiensa ja tarvittavien voimavarojen puolesta. Musiikillinen ja kirkollinen ilmapiiri oli selvästi muuttumassa liturgisen musiikin perinteisille intentioille välinpitämättömäksi. Ennen kaikkea on kuitenkin muistettava, että Bach oli jo todennäköisesti tavoittanut päämääränsä kantaattien määrän ja laadun osalta. "Järjestelmällisen ja säännöllisen" kirkkomusiikin aineisto oli hänen osaltaan luotu ja valmiina myös myöhempää käyttöä varten.
___

Yllä oleva teksti on Juhani Haapasalon kirjasta Tekstimotetista kantaattiin (julk. Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin osasto, välittää nuottikauppa Ostinato). Lainaus on julkaistu ilman viitteitä. Haapasalon kirjassa on käsitelty laajasti kantaattien käyttöä tämän päivän jumalanpalveluselämässä.

Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin osaston Virtuaalikatedraali esittelee Bachin kantaatit liturgisissa yhteyksissään. Seuraavasta linkkiluettelosta BWV-numeroiden mukaan valitsemalla voit suoraan siirtyä kyseisten kantaattien suomenkieliseen esittelyyn:
1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 10, 11, 12, 14, 16, 17, 18, 19, 22, 23, 25, 26, 27, 28, 30, 31, 32, 33, 34, 35, 36, 37, 38, 39, 40, 41, 42, 43, 44, 46, 47, 48, 49, 51, 52, 54, 55, 56, 57, 59, 60, 61, 62, 63, 65, 66, 67, 68, 69a, 70, 70a, 72, 73, 74, 75, 77, 78, 79, 80, 81, 82, 83, 84, 85, 86, 87, 89, 91, 92, 93, 94, 95, 96, 98, 99, 101, 102, 103, 104, 105, 106, 108, 109, 110, 111, 112, 113, 114, 115, 117, 121, 122, 123, 124, 125, 126, 127, 128, 129, 130, 131, 132, 137, 138, 139, 140, 144, 146, 147, 148, 149, 150, 152, 154, 155, 156, 157, 159, 161, 162, 163, 164, 165, 166, 167, 168, 169, 171, 172, 176, 177, 179, 180, 181, 182, 183, 186a, 187, 188, 190, 192, 194, 199, 248, 249.
 
 

jh 2003