Ähtärin seurakunta tilasi Ähtärin kirkon 70-vuotisjuhlaa varten kantaatin alkukesästä 2006. Projekti oli mieluinen, ja sen valmistelut olivat esimerkilliset. Sain käydä tutustumassa kirkkoon ja sen sisustukseen, taiteeseen ja symboleihin. Samalla matkalla tapasin runoilijat Anna-Kaisa Kangasniemen ja Elli Halttusen (kuvassa vasemmalta lukien), joiden tekstejä kantaatti tuli sisältämään.

Huolellinen pohjustus auttoi sävellystyön hyvään alkuun, ja uusien tekstien rinnalle oli yllättävän helppoa koota kantaatin muut ainekset, jotka tulivat alttaritaulun kuvaaman Jeesuksen vuorisaarnan Autuaat-opetuksesta (Matt. 5), psalmista 118 (Kiittäkää Herraa) ja virsistä 195 (On riemu, kun saan tulla), 199 (Nyt kiittäkää; psalmin 118 pohjalta) ja 72 (Nyt liehuu viiri Kuninkaan).

Kantaatin liittyminen Ähtärin kirkon 70-vuotisjuhlaan ei rajoita sen vapaata käyttöä. Teoksen osia voidaan esittää myös erillisinä, kuten psalmia (osa 5) pääsiäisaikaan ja Autuaat ne -motettia (osa 6) pyhäinpäivänä sekä koraaleita 72, 195 ja 199 sellaisenaan tai osana seurakunnan vuorolaulua.

Kantaatin on julkaissut Ähtärin kirkkokuoro ry.
Kantaatin partituuria voi tiedustella osoitteesta:
Ähtärin seurakunta / jumalanpalvelus- ja musiikkitoiminta
Kiertotie 4B
63700 Ähtäri


Alakuvissa kantaatin kantaesityksen (4.11.2007) sopraanosolisti Anu Vuorenmaa ja kapellimestari Timo Lehtonen (oik.) ja säveltäjä Juhani Haapasalo sekä alinna Ähtärin kirkkokuoro.
  

Kuvat Esko Petäjä 4.11.2007.

Tästä voit tutustua koko kantaattiin digiääniversiona. YouTube-videon kuvituksena on nuottien lisäksi videoleikkeitä Kainuun Ristijärveltä, Kouvolan Valkealasta, Tuusulanjärven Järvenpäästä ja Viron Haapsalusta.

Kantaatin esittäjistö määriteltiin niin, että kaikki saatiin omasta takaa. Kuoron ja solistien lisäksi mukana ovat viulu, sello ja urut. Seitsenosainen kantaatti alkaa miljöön kuvauksella ja kirkkoon tulijan pohdiskelulla. Tätä valmistelee soittimien johdanto, joka samalla esittelee osan musiikillisia motiiveja. Kuoron ensimmäistä osuutta seuraa solistin lyhyt aaria, minkä jälkeen kuoron osuus kertautuu soittimin väritettynä.

Toinen osa on koraali, johon myös seurakunta saa osallistua laulamalla mukana säkeistöissä 2 ja 4. Koraalin motiivit johdattavat kolmanteen osaan, miesäänten ja sellon dialogiin.

Solistin ja urkujen resitatiivi johtaa kantaatin viidenteen osaan, psalmiin. Siinä kuoron kertosäe vuorottelee solistin psalmitekstin kanssa. Kertosäkeen sijaan osan päätökseksi tulee virsi 199 kuoron ja seurakunnan vuorolauluna.

Kuudes osa on Jeesuksen opetus autuaista. Osa alkaa solistisesti. Vähitellen kuoro ryhtyy dialogiin solistin kanssa, ja osan valoisa päätös saa mukaan myös jousisoittimet.

Päätösosa alkaa viulun ja sellon esittelemällä virsisävelmällä (virsi 72b), johon limittyen kuoro aloittaa: "Portti on avoin!" Tästä kehittyy eräänlainen teemalaulu, jossa yhdessä lauletaan: "Minäkin saan tulla..."
Runon viittaukset Karitsan lippuun johtavat päätöskoraaliin. Sen toinen säkeistö kohoaa ylistykseen viulun korkean diskanttikuvioinnin myötä.


Kantaatin kuudetta osaa, Autuaita, voidaan laulaa itsenäisenä pyhäinpäivän evankeliumimotettina.