Opuksen 177 psalmit ja motetit ovat syntyneet vuonna 2022–23. Ne täydentävät psalmien ja motettien kirjastoa, joka ei tietenkään tule koskaan valmiiksi. Niin kauan kuin on toivoa, on elämää, ja niin kauan kuin on elämää, on toivoa! Da pacem, Domine!

Näiden teosten esittäjistö voi joustaa tilanteen mukaan, sooloäänestä tai unisonokuorosta sekakuoroon ja uruista kaikkiin käytettävissä oleviin soittimiin. Tässä esittelyssä kappaleet ovat kirkkovuotta seuraavassa järjestyksessä, eivät siis kronologisessa syntyjärjestyksessä. Psalmeista ja moteteista on mahdollista muodostaa myös vapaasti esitettäviä sarjoja, haluttaessa myös psalmitekstejä ja messun lukukappaleisiin ja evankeliumiteksteihin syntyneitä tekstimotetteja sekoittaen, esimerkiksi kirkkovuoden ajankohdan mukaan.
 
Kuninkaasi tulee (1. adventtisunnuntain 2. vsk:n 1. lukukappale)


Silloin aukenevat sokeiden silmät (2. adventtisunnuntain 2. vsk:n 1. lukukappale)


Vähän aikaa vielä (2. adventtisunnuntain 2. vsk:n 2. lukukappale)


Olkaa kärsivällisiä (2. adventtisunnuntain 3. vsk:n 2. lukukappale)


Sokeat saavat näkönsä (3. adventtisunnuntain evankeliumi, 1. vsk)


Alussa oli Sana (Joulupäivän ja Luomakunnan sunnuntain evankeliumi)

Motetin suppeampi versio, ks. Luomakunnan sunnuntai

Herra siunatkoon sinua (Uudenvuodenpäivä, 1. vsk:n 1. lukukappale)


Edessäsi on nyt avoin ovi (Uudenvuodenpäivä, 3. vsk:n 2. lukukappale)


Niin kuin meillä jokaisella on yksi ruumis (2. sunnuntai joulusta, 2. vsk:n 2. lukukappale)


Te saatte elää rauhassa
(2. sunnuntai joulusta, 3. vsk:n 1. lukukappale)


Vuoret kantavat rauhan hedelmää (Loppiasen psalmimusiikkia)


Miten häikäisevän kirkas
(Loppiaisen 2. vsk:n 2. lukukappaleen päätösjae)


Te saatte riemuiten ammentaa (Psalmimusiikkia 1. sunnuntaina loppiaisesta)

Live-ensiesityksessä 8.1.2023 lauloi Lauluryhmä Ari Stenmanin johdolla, oboistina Eva-Maria Saarinen ja urkurina Kari Vuola.

Johanneksen todistus
(1. sunnuntai loppiaisesta, 2. vsk:n evankeliumi)


Te kaikki olette Jumalan lapsia (1. sunnuntai loppiaisesta, 3. vsk:n 2. lukukappale)


Joka on janoissaan, tulkoon (2. sunnuntain loppiaisesta 2. vsk:n 2. lukukappale)


Sinä saat uuden nimen (2. sunnuntain lopppiaisesta 3. vsk:n 1. lukukappale)


Herra vain odottaa (3. sunnuntai loppiaisesta, 2. vsk:n 1. lukukappale)


Ylistetty olkoon (3. sunnuntain loppiaisesta 3. vsk:n 2. lukukappale)


Kuka sulki meren portit (4. sunnuntai loppiaisesta, 2. vsk:n 1. lukukappale)


Kun tuli ilta (4. sunnuntai loppiaisesta, 3. vsk:n evankeliumi)


Joka antaa teille maljallisen vettä (5. sunnuntain loppiaisesta 2. vsk:n evankeliumi)


Tällainen on Jumalan valtakunta (5. sunnuntain loppiaisesta 3. vsk:n evankeliumi)


Nouse auttamaan meitä
(Sexagesimasunnuntain psalmi)


Me tiedämme (3. paastonajan sunnuntain 3. vsk:n 2. lukukappale)


Hän alensi itsensä (Hiljaisen viikon maanantain psalmi)


Pelasta minut, Jumala! (Hiljaisen viikon tiistain psalmi)


Vastaa minulle (Hiljaisen viikon keskiviikon psalmi)


Galilean miehet (Helatorstain psalmimusiikkia)


Hyvä on kiittää Herraa (Psalmimusiikkia 15. sunnuntaina helluntaista)


Sinä, Herra, hallitset (Psalmimusiikkia 20. sunnuntaina helluntaista)


Alussa oli Sana (Luomakunnan sunnuntai)

Motetin laajempi versio, ks. joulupäivä

Sallikaa lasten tulla (Perheen sunnuntai, 1. vsk:n evankeliumi)


Lapseni, minä kirjoitan teille (Perheen sunnuntai, 2. vsk:n 2. lukukappale)


Rakkaus on väkevä kuin kuolema (Perheen sunnuntai, 3. vsk:n 1. lukukappale)


Kuinka ihanat (Piispa Henrikin muistopäivä)