Opuksen 161 kolme kuorolaulua kertovat luonnosta
kuvaten samalla ihmisluontoa. Runot ovat Anna Haavan
kokoelmasta Lained vuodelta 1906. Laulut syntyivät
syyskuussa 2020, Aila-myrskyn vanavedessä.
Lauluista ensimmäinen kertoo keväästä ja laakson satakielestä,
luonnon kauneudesta ja ihmisten heräämisestä, lopulta myös
ikuisesta kevään kaipuusta.
Toisessa laulussa ollaan keskellä ukkosmyrskyä. Salamat
välähtelevät pilviä halkaisten. Miten tästä selvitään? Yllättäen
salamoiden kohdatessa ne antavatkin toisilleen suudelman palavin
huulin.
Sarjan kolmannen laulun nimi voitaisiin kääntää vaikkapa "olipa
kerran". Siinä kaksi altista sielua muistaa aikaa, jolloin
kommunikointiin ei tarvittu sanoja, kun jo silmät kertoivat
kaiken. Laulussa on hellää itseironiaakin: olimme niin vapaat,
suuret ja korkeat, ja hengen loistomme nousi taivaisiin! Taisimme
elää satua, me illan hämärä ja aamun koitto!