Opuksen 161 kolme kuorolaulua kertovat luonnosta kuvaten samalla ihmisluontoa. Runot ovat Anna Haavan kokoelmasta Lained vuodelta 1906. Laulut syntyivät syyskuussa 2020, Aila-myrskyn vanavedessä.

Lauluista ensimmäinen kertoo keväästä ja laakson satakielestä, luonnon kauneudesta ja ihmisten heräämisestä, lopulta myös ikuisesta kevään kaipuusta.

Toisessa laulussa ollaan keskellä ukkosmyrskyä. Salamat välähtelevät pilviä halkaisten. Miten tästä selvitään? Yllättäen salamoiden kohdatessa ne antavatkin toisilleen suudelman palavin huulin.


Sarjan kolmannen laulun nimi voitaisiin kääntää vaikkapa "olipa kerran". Siinä kaksi altista sielua muistaa aikaa, jolloin kommunikointiin ei tarvittu sanoja, kun jo silmät kertoivat kaiken. Laulussa on hellää itseironiaakin: olimme niin vapaat, suuret ja korkeat, ja hengen loistomme nousi taivaisiin! Taisimme elää satua, me illan hämärä ja aamun koitto!