Opus 146 ja 147 ovat osin samansisältöisiä. Edellisen laulut ovat solistisia, jälkimmäiset tarkoitettu yhteislauluiksi, virsiksi. Miksi kaksi eri opusnumeroa? Siksi, että laulut ovat syntyneet vuorovaikutuksessa, ja molemmat versiot ovat yhtä tärkeitä. Niitä voidaan usein laulaa myös solistisen esityksen ja kuulijain / seurakunnan vuorotteluna, yhtä hyvin jumalanpalveluksessa kuin vuorovaikutteisessa konsertissa.

Kaikki alkoi runosta Katsokaa kedon kukkia. Runoilija Pekka Kivekäs lähetti sen tervehdyksenä kesän kynnyksellä 2018 kertoen sen synnyttäjäksi portaiden vieressä sinnittelevän vaatimattoman lutukan. Saman tien se alkoi elää sävelmänä, jonka puolestani lähetin pian tervehdyksenä runoilijalle. Muutaman viikon sisällä se sai seurakseen neljä muuta Kivekkään runoa, ja sarja on jatkunut varsinkin solistilla lauluilla. Runot liittyvät etenkin jouluaikaan mutta myös pääsiäiseen ja monesti erityisesti luontoon, luomakuntaan. Luontoaiheisista lauluista on syntynyt myös laulusarja, ks. op. 148. Kaksi muuta laulusarjaa löydät opuksista 150 ja 152. Myös opuksen 153 seitsemän runoa ovat sarja, joka on sävellettynä saanut kantaatin muodon. Eri opusten luontoa ja ihmistä ja näitten suhdetta koskettavista lauluista olen myös koonnut 18 laulun sarjan Lauluja luonnosta ja ihmisistä, ks. op. 146a. Valikoima lauluista on julkaistu kokoelmassa Kävelen hiljaista metsää. Nämä on merkitty tähdellä *).

Katsokaa kedon kukkia*)


Jouluvirsi

Jouluvirressä soi live-äänitys Lokalahden kirkosta jouluaattona 2018, esittäjinä Nicholas Söderlund, basso, ja Kari Vuola, urut. Ensi kertaa tämä ja kaksi seuraavaa laulua soivat Nurmijärven kirkossa adventtina 2018, esittäjinä Nicholas Söderlund ja Jonna Vartiainen, piano.

Joosefin laulu j. Kr.*)


Marian ja uunilinnun laulu


Lintujen joulu


Jouluna 2019*)


Jouluballadi


Joulu


Kolmen kuninkaan päivä


Kolme kuningasta, joululaulu 2020


Huokaus joulun alla*)


Joosefin laulu 2*)

Ensiesitys Joensuun Rantakylän kirkossa 5.5.2022, Hanna Autio ja Janne Piipponen

Laulu oikeudesta, vapaudesta ja armosta


Kevätyönä Koivukyläntiellä


Offertorium*)

Laulun ensiesitys Pasi Flodströmin A-tutkinnossa Sibelius-Akatemian konserttisalissa 14.4.2021. Pasi Flodström ja Gustav Djupsjöbacka.

Kun hänet viedään*)


Kirkon kalenteri


Uuden nimen legenda*)


Seppeleensitojan legenda


Maalari


Tullen, mennen


Kuninkaan tie


Kyrie


Communio*)

Ensiesitys Järvenpään kirkossa 16.4.2023, Martti Anttila, laulu, ja Anna Kuvaja, piano.

Kulki teini


Barabbas*)


Se


Tarina


Papyrus


Hämärä

Laulun ensiesitys Pasi Flodströmin A-tutkinnossa Sibelius-Akatemian konserttisalissa 14.4.2021. Pasi Flodström ja Gustav Djupsjöbacka.

Laulu turhista ihmisistä


Kaksi kesälaulua*)


Mitä hän kertoi?


Ristinlehti*)


Sinisen sumun tähti*)


Kävelen hiljaista metsää*)

Ensiesitys Joensuun Rantakylän kirkossa 5.5.2022, Hanna Autio ja Janne Piipponen

Laulakaa, pyhät puut


Lähtö


Kitara


Satakieli


Lammella


Laulujen kääntämisestä


Pääsiäisvirsi*)

Ensiesitys Joensuun Rantakylän kirkossa 5.5.2022, Hanna Autio ja Janne Piipponen

Reikäinen mies*)


Iltasoitto


Veronica*)


Naulaseppä


Lintu pihalla


Kunnian kadut


Kuolema ja perhonen


Kevätlaulu


Huutoja


Varpusista


Saarna


Kahlaajat


Vahvin


Lokkilaulu


Keisarinviitta


Metsä


Naakkaparlamentti


Laulu joulukadulta