Opuksen 145 laulut ovat Siionin virsiä. Jaakko Alatalo kokosi niistä sarjan Vaivatun vaellus ja ehdotti sen sovittamista lauluäänelle ja pianolle. Jaakon ehdotus oli 20 laulun mittainen, lähennellen Schubertin Winterreisen laajuutta. Rohkenin hieman supistaa valikoimaa, sillä jo nämä 15 laulua ovat melkoinen kokonaisuus kerralla esitettäväksi. Ja kun ajattelen kollega Schubertia, niin hiukan pelotti, miten saan pidetyksi yllä sarjan jännitettä ja vaihtelua. Tässä on suurenmoisena ”kirittäjänä” ollut Esa Ruuttunen, jonka näkökulmat ja kokemus sekä Siionin virsien läpikotainen tuntemus ovat avanneet musiikillisia polkuja eteenpäin.

Lauluja voi laulaa erillisinäkin, ja vaikka niiden satsit on ajateltu lied-perinteen mukaisesti pianolle, niitä voi soittaa myös uruilla. Sarjan ensiesitys (Esa Ruuttunen ja Risto Lauriala) oli kynttilänpäivänä 3.2.2019 Pyhän Henrikin ekumeenisessa taidekappelissa Turussa, toinen esitys Helsingin Lauttasaaren kirkossa 7.4.2019, ja kolmannen kerran sarja soi levynjulkistuskonserttina Nivalan herättäjäjuhlilla Nivalan kirkossa 5.7.2019. CD-levy Vaivatun vaellus on tilattavissa Herättäjän verkkokaupasta, ja nuottivihkon on julkaissut Sulasol. Nuottiesimerkkejä klikkaamalla (tai koskettamalla) saat soimaan näytteet kustakin laulusta.

SV 61 on kuin motto koko sarjalle.


SV 207:ssa on Siionin virsille harvinaisempi böömiläinen sävelmä.


SV 133:n säkeistöt 4 ja 5 saavat pohtivamman, osin dramaattisenkin tulkinnan, mutta alkua ja päätöstä koristaa kellojen riemusoitto.


Äskeisen laulun ilokellot vaihtuvat SV 63:ssa valitushuudoiksi.


SV 66:n säkeistöiksi on valittu 1. ja 4.


SV 122, Ei mikään niin voi virvoittaa lainaa kontrapunktikseen b-sävelmän ”niekkuversiota”. Laulun jokainen säkeistö (1 ja 5–9) saa uuden asun.


SV 217 on esimerkki suomalaisesta toisinnosta, joka kuvioi edelleen tunnistettavan klassisen koraalisävelmän. Aina sekään ei saa kanteletta lentoon!


SV 20:n säkeistöiksi on valittu virren aloitus ja päätös.


SV 4a on lempisävelmiäni. Se oli vielä edellisessä virsikirjassammekin kyseisen virren b-sävelmänä. Sävelmä saa kontrastikseen myös tutumman, dramaattisen b-sävelmän.


SV 70 on saanut sarjan ehkä dramaattisimman toteutuksen. Loppua kohti laulajan tunnot rauhoittuvat.


SV 158:ssa käytetty ostinato väistyy kolmannessa säkeistössä ja palaa päätökseen.


SV 220 on klassisen iltavirren toisinto, kuin kehtolauluksi kiteytynyt. Toisintosävelmä on vain puolen säkeistön mittainen eli lauletaan kahdesti jo yhden tekstisäkeistön aikana. Näin siitä tulee kuin jatkuvasti toistuva kertosäe tai pohja, jonka päälle voidaan myös improvisoida. Virren viidestä säkeistöstä on tähän valittu kaksi.


SV 248 ei ehkä ole tyypillisimpiä körttivirsiä uskonvarmuudessaan. Se tuokin kaivattua kontrastia.


SV 238:n sävelmä on ensimmäisiä, joihin tutustuin opiskeluajan kesätöissä Kainuussa, tosin eri tekstillä laulettuna (ks. SVK 212). Liekö siitä peräisin viehtymys toisen säkeen nousevaan vasta-aiheeseen, joka osui sanalle 'ylösnoussut'!


Sarjan päätöslaulu ei ole Siionin virret -kokoelmasta vaan vuoden 1701 virsikirjasta.

Useista lauluista on hieman erilaisia ja myös sävelalaltaan korkeampia ja matalampia versioita.