Viisi laulua op. 91 on sävelletty pääsiäisen aikaan, keväällä 2007. Laulut on ajateltu sarjaksi, mutta niitä voidaan esittää myös vapaasti ja yksitellen. Nuottiesimerkit ovat matalammasta laitoksesta. Tekijältä on saatavilla myös korkeamman äänialan versio.

Laulujen esittely (nuottikuvaa klikkaamalla saat kuuluviin myös ääniesimerkin):


Kui sa tuled, too mull' lilli (Tullessasi tuothan kukan) laulaa kukastakin puhuessaan rakkaudesta kukan tuojaan. Sävellettyäni laulun huomasin sen soivan usein myös Viron Klassika-radiossa Miina Härman säveltämänä. Alkuaan nelisäkeistöisestä runosta olen valinnut laulettaviksi samat kaksi säkeistöä kuin Härma.
- - -

Toisen laulun runon nimi on Sinilillekesed (Sinivuokkoset). Laulu alkaa sanalla lehekuu (toukokuu), mikä on antanut aiheen viitata Selim Palmgrenin pianominiatyyriin Toukokuun yö (ks. esim. tahdin 3 harmonioita). Haavan teksti on tälläkin kertaa hieman pidempi. Nelisäkeistöisestä runosta olen jättänyt pois sen toisen, jossa runoilija kuvaa hyvin henkilökohtaisesti pelkoaan: eiväthän nämä kukkaset vain ole viimeiset täällä näkemäni!

Laulun kantaesitti Sibelius-Akatemian Wegelius-salissa maaliskuussa 2008 Dagmar Rannak pianistinaan Pertti Eerola.
- - -

Kolmas laulu on onnettoman rakkauden lamentoso. Runosta löysin myöhemmin myös Eino Leinon suomennoksen, mutta laulussani olen mm. mitasta johtuvien musiikillisten ratkaisujen takia pitäytynyt omassa versiossani, joka on myös uskollisempi Haavan säkeille.

AH:
Oh oleksin ära surnud,
Kui armust ei teadnud veel rind!
Mu armastus, vägevam minust,
Ei oleks siis tulitand sind.

EL:
Oi oisinpa silloin kuollut,
kun tuntenut ei mua kukaan,
kun en edes itse tiennyt,
min rakastan sua mitan mukaan.

JH:
Ah, kunpa jo olisin kuollut,
kun lemmestä tiennyt en!
Nyt rakkaus, vahvempi muuta,
toi sullekin tuskan sen.

- - -

Ei mina õnne usu laulaa onnen olemuksesta. Runoilija ei usko rikkautta tai mainetta tuovaan onneen, vaan todellisen onnen lähde on uskossa, toivossa ja rakkaudessa, joiden tuoma onni asuu hänen povessaan. Kuuntele tästä Nicholas Söderlundin ja Tuula Hällströmin kantaesitys toukokuussa 2008 Sibelius-Akatemian konserttisalissa!
- - -

Viides laulu on kaikessa viattomuudessaan suorastaan humoristinen. Siinä lauletaan, että oman armaan ääni vie voiton unessa nähdystä paratiisin kanteleensoitosta, mikä hyvin kuvaa Anna Haavan kokonaisvaltaista näkemystä rakkauden olemuksesta. Runon lyhyitä parillisia säkeitä korostaa alaspäinen intervallihyppy, kunnes päätössäkeistössä ilmaisu lavenee.

Kolme laulua op. 94 ovat alkusyksyltä 2007.

Üks ainus kord – kuni surmani on hurjasta nimestään huolimatta (Yhden ainoan kerran – ennen kuolemaa) kaunis rakkaudentunnustus, vaikka sen kohde ei ole ollut laulajan tavoitettavissa.
- - -

Mu armsam, kus sa viibid? tuntuu yllättävänkin nykyaikaiselta; entisajan kirjeposti on vain vaihtunut meileihin tai tekstareihin! Kaksisäkeistöisestä runosta olen säveltänyt jälkimmäisen, joka on antanut runolle myös sen nimen. Kuuntele tästä Nicholas Söderlundin ja Tuula Hällströmin kantaesitys laulusta!
- - -

Sä tiedät sen on syysruno, jonka olen ajatellut laulettavaksi alkukielellä, vaikka kaikki kymmenen Haava-lauluani ovat laulettavissa sekä viroksi että suomeksi. Runo voisi olla yhtä aikaa hyvästijättö rakkaalle, jäähyväiset kesälle ja kesäluonnolle, tai kuolemaan valmistautumisen oodi. Kuuntele tästä Nicholas Söderlundin ja Tuula Hällströmin kantaesitys laulusta!

SA TEAD JU KÜLL
Sa tead ju küll –
kui lehed langevad,
ja linnud rändavad,
ning nut'vad pilved pisaraid...
Sa tead ju küll –
Siis peame lahkuma!

Sa tead ju küll –
siis laulud vaikivad,
ja tähed kustuvad!
Ja pilk'ne pime katab maad,
kui peame lahkuma!
Sa tead ju küll...
SÄ TIEDÄT SEN
Sä tiedät sen –
kun lehdet putoovat,
ja linnut muuttavat,
kun pilvet itkee kyyneleen...
sä tiedät sen –
niin aika eron on!

Sä tiedät sen –
Niin laulut loppuvat,
ja tähdet sammuvat!
Ja pilkkopimee peittää maan,
kun aika eron on!
Sä tiedät sen...

Kaksi laulua op. 96 ovat marraskuulta 2007.
Runoista ensimmäinen tunnetaan Cyrillus Kreekin kuorolaulusta Nõmmelill. Siinä nummenkukka kertoilee kohtalostaan, vaikka väittääkin, ettei kukkana voi huutaa riemusta tai laulaa murheissansa.
Kuuntele tästä Nicholas Söderlundin ja Tuula Hällströmin kantaesitys laulusta!


NÕMMELILL
I
Kanarbikus kasvasin,
sambla süles sirgusin,
kaste külm mind kaisutas,
pilve puhkel paisutas:
olen nõmmelill.

Tuli päike, tulisilm,
teiseks, teiseks läks kõik ilm.
Laasi hakkas hiilgama,
õhud õrnad õõtsuma,
ilutsema ma.


II        
Metsas liikus muistne jutt,
minu laugel hale nutt:
võind ei õnnel hõisata
ega leinal laulda ka:
olen nõmmelill.

Oleks sügis, sureksin,
sambla süles närtsiksin!
Ei või õnnel hõisata
ega leinal laulda ka:
olen nõmmelill.
NUMMENKUKKA
I
Kasvoin kanervikossa,
sammaleitten suojassa.
Kaste kylmä syleili,
pilven sade paisutti:
olen nummenkukka.

Tulisilmä, aurinko,
kaiken, kaiken muutti jo.
Salo alkoi kukoistaa,
ilma hellä keinahtaa,
siitä iloitsin.



II
Metsä kertoi tarinaa,
herkkää sekä haikeaa:
En voi huutaa riemusta
enkä laulaa murheessa:
olen nummenkukka.

Tulis' syksy, sureksin,
sammaleihin kuihtuisin!
En voi huutaa riemusta
enkä laulaa murheessa:
olen nummenkukka.

_ _ _

Toinenkin laulu, Kartus (Pelko), on laulu kukista. Laulaja pelkää orastavan kevään ja sen kukkaloiston pakahduttavan hänen sydämensä ja suunnittelee piiloutumista metsän pimeimpään kolkkaan. Runossa on vahvoja kontrasteja, jotka kuvaavat mielen ailahteluja. Tulkintani runosta on kuitenkin optimistinen; peloistaan huolimatta laulaja varmaan sittenkin odottaa kevättä!
Kuuntele tästä Nicholas Söderlundin ja Tuula Hällströmin kantaesitys laulusta!



KARTUS
Surm ja elu põue põhjas,
valgus, taevas - ööde rõhk;
leekiv lõke, jää ja lumi,
tormi hüüd ja õrnem õhk.

Põue põhjas - oh ma kardan:
kui nüüd tuleb kevade,
et siis palju, palju õisi
läh'vad äkki puhkele! -

Kuhu lähen? Õite õhin
paneb põue põksuma!
Sügavama metsa urka
tahan enda peita ma.
PELKO
Kuolo, elo rinnassani,
valo taivaan, tuska yön;
tulen polte, jää ja lumi,
myrsky, autuus tähtivyön.

Rinnassani, ah, niin pelkään
kevättä jo tulevaa,
kun niin moni, moni kukka
loistoonsa taas puhkeaa!

Minne pääsen kukkasilta,
jottei sydän pakahdu!
Pimeimpään vain metsän kolkkaan,
sydämeni, piiloudu!

Opuksien 91, 94 ja 96 lauluista on muodostunut viiden laulun sarja, jonka ensiesittivät
22.5.08 Nicholas Söderlund ja Tuula Hällström.
- Nummenkukka
- Pelko
- En usko minä onneen
- Armaani, missä viivyt
- Sä tiedät sen
Nämä ja opuksen 91 laulu Sinivuokkoset on julkaistu kokoelmana Kuusi laulua Anna Haavan runoihin (Sulasol 2015, kustannusnumerolla S 1950. Lauluista on alkuperäinen matalampi ja korkea laitos.

Kuin ensimmäisten Haava-laulujen kymmenvuotisjuhlan kunniaksi syntyi viisi laulua talven 2017 aikana. Näistä avaat esittelyn opuksena 138. Vuoden 2019 lopulla sävelletyt neljä laulua muodostavat opuksen 154. Myöhemmin on vielä syntynyt kaksi laulusarjaa (opukset 160 ja 181) ja kolme kuorolaulua (op. 161).

Lisäksi olen säveltänyt useita Anna Haavan hengellisiä runoja (ks. opus 95 ja opus 140).