|
Taustaa
|
| BWV-numero paljastaa,
että
kyseessä on yksi niistä Neumeister-kokoelman
koraaleista,
jotka
ovat säilyneet myös toisen lähteen
välityksellä,
tosin tässä tapauksessa vain osittain. Bachin
kaksiosaisen
sovituksen
jälkipuolisko on itsenäinen koraalikaanon, eikä sille
ole
osattu kaivata nyt esiin tullutta dramaattista
italialaista
toccata-johdantoa
- joka on sekin oma suljettu muotonsa. Osasten yhteys on
toisaalta
selvä:
liikkeelle lähdetään motiivilla, joka on myöhemmin
cantus firmuksen kontrapunktina. |
| Kun sävellyksen alkupuoli on itsenäinen meditaatio, sitä on lupa lainata erillisenäkin (tahtiin 37 asti) esim. vapaaksi vastausmusiikiksi, mutta sallittaneen myös "uusiokäyttöehdotus": Alun nouseva h-molliaihe (ja jatkossa laskevat astekulut) tuovat mieleen hugenottisävelmän (myös Bachille tutun), joka meidän virsikirjassamme on saanut useita tekstejä, 281, 366, 491 ja 558. Mikäpä estää soittamasta tätä sävellystä alkusoitoksi katumusvirteen 281 tai päätössoitoksi iltakirkon loppuvirren 558:n jälkeen! |