Preludi voi tarkoittaa useampiosaisen sävellyksen, esim. sarjan, ensimmäistä osaa, mutta urkusävellyksen nimenä preludi viittaa tavallisesti kokonaisuuteen, jossa improvisatoriset fantasia-ainekset vuorottelevat ankarampien fuugajaksojen kesken. 1600-luvulla tällaiset teokset olivat yleensä katkeamattomasti eteneviä, mutta niiden osasia on aina soitettu valikoiden myös erillisinä. Jos lainaamme useampitaitteisen preludin ensimmäistä taitetta itsenäiseksi alkusoitoksi tai päätössoitoksi jne, voimme edelleen nimittää sitä preludiksi. Jos taas valitaan myöhemmin seuraavia fuugataitteita, on aivan paikallaan käyttää nimeä fuuga.

Buxtehuden preludit tarjoavat hämmästyttävän moni-ilmeistä musiikkia myös harvemmin lainatuissa fuugissaan, jotka melkein aina toimivat itsenäisinäkin. Oletko makustellut seuraavia fuugia:

- E-duuripreludin (BuxWV 141) päätösfuuga on iloisen ja objektiivisen päätössoiton prototyyppi!


- e-mollipreludin (BuxWV 142) päättävä gigue-fuuga on Buxtehudea tanssillisimmillaan.


- F-duuripreludi (BuxWV 144) on oikeastikin preludi ja fuuga. Aurinkoisen fuugan alkupuolella ei kannata tuhlata voimiaan jalkiosoittoon. Pedaalia tarvitaan kuitenkin tahdeissa 38 - 41, mutta itsenäisenä sen voi säästää aina tahtiin 49 asti.


- G-duuripreludin (BuxWV 147) fuuga on pitkälinjainen stile antico -tyyliin. Fuuga nousee upeasti kohti lopun sormiojuoksutuksia. Ks. tästä esimerkistä lisää hakusanasta fuuga!


- g-mollipreludi (BuxWV 150) taitaa olla Buxtehuden vähiten kuultuja sävellyksiä tietyn introvertin luonteensa vuoksi. Teos on karu ellei suorastaan traaginen, mutta se on myös hyvin modernia Buxtehudea. Esimerkiksi päätösfuuga (tahdista 90 alkaen) on järisyttävän vahva sävellys.


- a-mollipreludin (BuxWV 152) kaksi fuugaa (tahdista 18 ja 44) ovat meditatiivisen pehmeitä fryygisiä freskoja.