Buxtehuden elämää ja persoonaa tunnemme vain niukalti. Toisaalta hänen teoksensa ovat säilyneet edustavasti jälkipolville.

Canzona esiintyy Buxtehudella tavallisesti monitaitteisen, sormiolla soitettavaksi tarkoitetun fuugan nimenä.

Düben-arkisto on Buxtehuden kantaattien keskeinen arkisto. Arkisto on Upsalan yliopiston hallussa.

Etunimen kirjoitusasu on Buxtehuden kohdalla yhtä salaperäinen arvoitus kuin hänen elämänsä ylipäätään.

Fuuga on rakenneperiaate, jossa toistuvasta teemasta luotu polyfoninen kudos synnyttää yleensä pitkälinjaisen jatkumon ja tarpeellisen kontrastin soittimelliselle fantisoinnille, stylus phantasticukselle.

G-duuri ja g-molli ovat Buxtehuden usein valitsemia sävellajeja. Ks. edellisestä hakusanasta (fuuga), miten teet preludin G-duuri (BuxWV 147) kätevämmin kuin nykyaikainen nuottikuva antaisi ymmärtää!

Helsingborg ja Helsingør olivat nuoren Buxtehuden ensimmäiset virkapaikat vuoden 1660 molemmin puolin, ennen kuin hänet kutsuttiin Lyypekin Marian kirkon urkuriksi vuonna 1668.

Improvisointi on olennainen osa myös sävelletyn musiikin tulkintaa.

Johannes Buxtehude oli Dieterichin isä ja niin ikään urkuri.

Kantaatti liittyi terminä alun perin maalliseen teoslajiin. Myöhempi kategorisointi nimittää kantaateiksi myös liturgisia moniosaisia vokaalisävellyksiä, joihin kuuluu itsenäisiä soitinosuuksia.

Lyypekki oli Buxtehuden kotikaupunki ja sen Marian kirkko virkapaikka vuodesta 1668 aina Buxtehuden kuolemaan vuoteen 1707.

Membra Jesu nostri on Buxtehuden tunnetuimpia vokaaliteoksia, kaikkiaan seitsemän passiokantaatin sarja vuodelta 1680.

Nun lob, mein Seel (virsi 323) sai Buxtehuden tekemään useita urkukoraaleita erilaisiin tilanteisiin.

Ostinato eli toisto (esim. kertautuva basso tai harmoniajakso) on Buxtehuden tyypillisimpiä keinovaroja niin soitin- kuin vokaalimusiikissakin.

Preludi ja toccata ovat 1600-luvun yleisnimiä useammanlaisille sävellyksille.

Quelmaltz, Jean Carl, Hampurissa toiminut basso, vieraili Lyypekissä Abendmusik-solistina vuonna 1682.

Reinken, Johann Adam, melkein satavuotiaaksi elänyt Buxtehuden kaveri, Hampurin Katariinan kirkon urkuri.

Snyder, Kerala J, amerikkalainen musikologi. Snyderin kirja Dieterich Buxtehude, Organist in Lübeck ilmestyi vuonna 1987, jolloin säveltäjän syntymästä tuli kuluneeksi 350 vuotta.

Tunder, Franz, Buxtehuden edeltäjä Lyypekin Marian kirkon urkurina.

Urkukoraali on virsisävelmän pohjalta luodun urkusävellyksen yleisnimi.

Vuorolaulu eli alternatim oli Buxtehuden aikaan tyypillinen tapa laulaa paitsi yhteistä virttä myös muita messun ja rukoushetkien lauluja. Vuoroon laulamisella on ikivanhat juurensa.

Was frag ich nach der Welt on Buxtehuden kantaattien tyyppiesimerkki.

HeXachordum Apollinis, Johann Pachelbelin v. 1699 julkaisema klaveerisarjakokoelma. Omistus Dieterich Buxtehudelle ja Ferdinand Richterille.

Yalen yliopisto, yksi keskeisistä Buxtehuden nuottikopioita tallentaneista arkistoista. Jean Sibelius on tämän yhdysvaltalaisen yliopiston kunniatohtori.

Zarlino, Gioseffo, italialainen säveltäjä ja teoreetikko, jonka kirjoituksia Buxtehude varmaan tunsi säveltäessään useita taidokkaan kontrapunktisia teoksia.

Äidinkieleltään mahdollisesti tanskalainen Buxtehude hallitsi täydellisesti saksan, ja myös ruotsi, ranska ja latina näyttävät dokumenttien valossa sujuneen. Buxtehuden kielellinen lahjakkuus ilmeni myös runojen kirjoittamisena.

Österreich, Georg, saksalainen muusikko, jonka henkilökohtainen nuottiarkisto sisälsi useita Buxtehuden sävellyksiä.