Muodostaessamme kuvaa Lyypekin mestarista unohdamme usein tärkeimmän: Buxtehuden musiikkia on säilynyt harvinaisen runsaasti ja laajasti. Eikö merkittävä dokumentti ole se into, jolla J.S. Bachin lähipiiri tallensi edustavan kokoelman urkuteoksia? Tai se huolellisuus, jonka  tuloksena tukholmalaisen Gustaf Dübenin arkistoimat vokaaliteokset ovat säilyneet, vieläpä loistokuntoisina, Upsalan yliopiston kirjastossa. Mihin sitä paitsi on unohtunut kamarimuusikko tai toisaalta oratoriosäveltäjä Buxtehude? Jousisoitinsonaatit olivat aikanaan miltei ainoat painetut teokset (tänään vielä miltei unohdetut) ja säilyneet libretot kertovat vakuuttavaa kieltään Lyypekin oratorioesityksistä samoihin aikoihin, kun Hampurin ooppera otti ensi askeleitaan.

Hampuri on saattanut olla aiemmin luultua merkittävämpi kaupunki yhtä lailla kypsän iän Buxtehudelle kuin jo nuorelle opiskelijapojalle. Vasta pari vuosikymmentä sitten löydetty Johannes Voorhoutin maalaus vuodelta 1674 - ainoa tunnettu kuvadokumentti Buxtehudesta - paljastaa uusia seikkoja. Poikkeuksellisen merkittäväksi maalauksen tekee sen henkilögalleria. Voorhout kuvaa seurusteluhetken Hampurin Katariinan kirkon legendaarisen urkurin Adam Reinkenin luona. Kuvan keskushahmo (soittamassa cembaloa) on Reinken. Buxtehudeksi on arveltu tätä vastapäätä istuvaa henkilöä, jolla on nuottisivu sylissään. Toisen arvelun mukaan Buxtehude olisikin gamban soittaja, jonka myös on arveltu olevan Johann Theile.

Ilmeinen ystävyyssuhde maalauksessa esiintyvien taiteilijoiden kesken on voinut juontaa jo kaukaa. Aikamme johtava Buxtehude-tutkija, amerikkalainen Kerala J. Snyder esittää mahdollisena, että Buxtehude olisi voinut olla Reinkenin kanssa jo Heinrich Scheidemannin oppilaana Hampurissa. (Reinken on ainakin voinut olla tärkeä välittäjä. Hänen nuotistoonsa tiedetään kuuluneen myös niteen Frescobaldin toccatoja.)

Johann Theile kuten Hampurissakin vaikuttanut Christoph Bernhardt olivat puolestaan henkilökohtaisia linkkejä vasta vuonna 1672 kuolleen Heinrich Schützin taiteeseen sekä suoraankin Italiaan; Bernhardt oli käynyt myös Carissimin opissa. Yhteydet alankomaiseen Sweelinckin urkukouluun saattoivat olla olemassa muutenkin kuin Scheidemannin välityksellä jo jopa Kööpenhaminassa. Maineikas Lorentzien muusikkosuku kuului Buxtehuden kanttoriperheen lähipiiriin, ja jos Johann Lorentz ei olisikaan suoranaisesti opettanut nuorta Diderichiä, hän saattoi esim. välittää nuotteja. Ylipäätään Kööpenhaminan musiikkielämä oli vilkasta, mutta niin oli maan toiseksi suurimman kaupungin, Helsingørinkin. Johannes-isän asemaa poikansa kouluttajana ei sovi unohtaa, ei myöskään paikkakunnan merkittävää latinankoulua, jonka musiikinharrastus seurasi hyvin aikaansa. Aivan mahdollista on myös, että Buxtehude opiskeli Lyypekissä edeltäjänsä Franz Tunderin johdolla. Varmasti hänen maineensa Lyypekissä jo tunnettiin, kun Tunderille aikanaan valittiin seuraajaa.

Dietericus Buxtehuden säveltäjäpersoona on moni-ilmeinen. Alankomaalais - italialaisten lähtökohtien yhdistyminen ranskalais - englantilaisiin synnyttää yllättävän synteesin. Urkumusiikissa kaikki suodattuu rikkaan pohjoissaksalaisen sointi-ihanteen läpi menettämättä alkuperäisyyttään. Vokaaliteosten kirjo on lajissaan huima, ja silti kaikkea voidaan tarkastella luterilaisen jumalanpalveluksen lähtökohdista.

On mielenkiintoista muistaa, että Buxtehude oli urkurin virassa, ei kanttorin kuten Bach Leipzigissa. Tämä voi selittää sitä, että Buxtehuden kantaattien miehitykset ovat solistisia tai vain pientä yhtyettä kaipaavia, harvemmin ”koko” kuorolle tarkoitettuja. Ne esitettiin urkuparvelta, ja todennäköisesti niiden luonne ei ainakaan aina ollut toimia ns. päämusiikkina, josta vastuu oli kanttorilla ja koulukuorolla. Ilmeisen usein Buxtehuden tekstivalinnat liittyvät ehtoolliseen ja varmasti huomattava osa mm. psalmikantaateista on sävelletty vesperpalvelukseen.

Urkuteosten liturgisten tehtävien osoittaminen on jopa helpompaa kuin kantaattien. Koraalisävellysten meille tutuin ryhmä, koloroidut sopraanon cantus firmus -koraalit, tarjoaa tyypillistä virsien alkusoittoaineistoa. Näissä herkissä miniatyyreissä säveltäjä on persoonallisimmillaan. Objektiivisen vastapoolin muodostavat perinteisemmin konstruoidut koraalimuunnelmasarjat, jotka lienevät aitoa alternatim- eli vuorotteluaineistoa; seurakunnan ja kuoron virsisäkeistöt saivat siis lomaansa myös urkujen itsenäiset säkeistöt. Laajamuotoisten koraalifantasioiden liturgisten tehtävien osoittaminen on ongelmallisempaa. Voisi kuitenkin kuvitella, että ne eräissä tapauksissa ovat myös olleet alternatim-säkeistöjä tai kenties aivan itsenäisiä ”motetteja”, varsinkin hetkipalveluksissa kuten oli varmasti laita Magnificat- ja Te Deum -fantasioiden. Tiedetään, että myös preludi- ja toccata -sävellyksiä on soitettu liturgiaan kuuluvina, ainakin päätössoittoina. (Voisi kuvitella, että tällöin erään esikuvan, Frescobaldin, ohje omien toccatoidensa vapaasta soveltamisesta siten, että teokset voitiin tarvittaessa lyhentää taitteittensa rajoille, saattoi olla mahdollinen myös Buxtehuden käytännössä.) Tuntuisi kuitenkin luontevalta, että urkuteokset, kaiken tyyppiset, saivat sijansa myös kuuluisissa iltamusiikkikonserteissa, joita Buxtehude järjesti säännöllisesti viitenä pyhänä, kirkkovuoden päättyessä ja adventin pyhinä toisesta neljänteen; sovittihan nuori Bach Lyypekin opintomatkansa juuri Abendmusik-sarjan aikaan v. 1705 haluten kuulla nimenomaan urkuri Buxtehudea.

Iltamusiikkien ohjelmaan kuului varmuudella vokaaliteoksia, usein orotoriotyyppisiä kokonaisuuksia. (Epäilemättä myös Bach pääsi instrumentalistiksi, kun juhlittiin uuden keisarin, Joosef I:n kruunausta mm. esittämällä teos, johon Buxtehude tarvitsi 25 viulistia.) On harmi, että kun oratorioiden esittämisestä Lyypekissä on kohtalaisesti dokumentteja, yhtään varmaa musiikkia niistä ei ole säilynyt. Viimeisestä tuomiosta kertova, anonyymina säilynyt oratorio Das Jüngste Gericht (oik. Wacht! Euch zum Streit) saattaa olla Buxtehuden säveltämä. Juhlavuoden kunniaksi teoksesta on vastikään ilmestynyt jo neljä uutta levytystä, joita voi käydä kuulostelemassa mm. nettilevykauppa JPC:n sivuilla. (Abendmusik-käytännöstä ks. lisää kyseisestä hakusanasta!)

Säilyneiden teosten valossa Dieterich Buxtehude on ennen kaikkea urku- ja kantaattisäveltäjä. Tämäkin alue odottaa uusia löytöjä ja ennakkoluulotonta tutkimista. Urkuteoksista ei ole käytettävissä ainuttakaan autograafia, mutta vokaaliteosten osalta kuva on selkeämpi. Eräitä alkuperäiskäsikirjoituksia on säilynyt, ja niiden ansiosta tai muutenkin tunnetaan myös eräitä ajoituksia. Mutta tärkeintä kai olisi tuoda tuokin ohjelmisto kuuluville. Buxtehuden sävelkieli on edelleen ajankohtaista ja tuoretta, ja hänen sävellyksensä elävät aidosti myös tämän päivän messussa ja rukoushetkissä, konserteissa ja iltamusiikeissa.

• Kansainvälisen Buxtehude-seuran sivuilta löydät suuren määrän tietoa, teosluettelon, dokumentteja, nuotteja ym.
• Buxtehuden teosluettelo ranskaksi löytyy oheisesta linkistä.
• Suuri valikoima teoksia on ladattavissa Petrucci Music Libraryn sivuilta